Onko täydellistä kesää olemassakaan?

Voisiko jostain saada sellaisen kesän, jossa ei tunneta kiirettä eikä sanaa pitäisi?

Joka ikinen kevät suunnittelen itselleni kesän, jossa ehtisin nauttimaan täysillä kaikesta sen suomasta ihanuudesta. Seuraisin ja kuvaisin luonnon muuttumista kuukausien saatossa, tarkkailisin lintujen pesintää, valvoisin valoisia kesäöitä, patikoisin pitkin järvenrantoja ja nauttisin täysillä maailman upeimmasta, suomalaisesta kesästä. Mielikuvissani rakentelen vuodesta toiseen täydellistä kesäidylliä.

No, sitten se tulee, kauan odotettu ja kaivattu kesä. Ja miten upea kesä tänä vuonna saapuikaan! Aurinkoa, lämpöä, lempeitä kesäiltoja, uintilämpöistä vettä ja huikea vehreys kaikkialla. Täydelliset puitteet täydelliselle pilvilinnakesälle. Mikäpä tässä nyt sitten on vaan nautiskellessa ja tunnelmoidessa.

Tällaista oli suunnitelmissa.

Kesäkuu humpsahti melkein huomaamatta. Arvatkaa vaan, tuliko tehtyä kaikkea edellä mainittua? Eipä juuri. Kesä-ähky enempi on vaivannut. Tietoisuus siitä kaikesta ihanuudesta, mitä kesällä voi tehdä ja todellisuus, jossa huomaa, ettei vaan ennätä tehdä kaikkea toivomaansa, käyvät jatkuvaa taistoa.

Olisiko kellään antaa vähän lisää tunteja näihin mahtaviin kesäpäiviin? Katsokaas, kun meitsi on taas saanut kerrytettyä vuorokausiin määräänsä enemmän asioita. Yhtäkkiä vaan huomaan, että agendalla on jatkuva suoritettavien asioiden jono, joista suurin osa ihan itse aiheutettua. Puheissani vilahtelee turhan usein sanat ”pitäisi” ja ”haluaisin”. En oikein itsekään ymmärrä, mistä alkaen olen ruvennut viettämään kesääni konditionaalissa.

Meillä on nyt se uutukainen vene, jonka hankinnasta kerroin aiemmin. Muutamia pikkuajeluita ja kalareissuja on tehty, mutta ei läheskään siihen malliin kuin etukäteen suunnittelin. Veneily harrastuksena tarvitsee aikaa, jos mikä.

Kun on pakko säännöllisesti tehdä töitäkin, tuntuu, ettei toistaiseksi ole ollut mahdollisuutta irrottaa veneretkiimme toivomaani aikaa. Joka tapauksessa joka ikinen kerta, kun näen tuon pikkupurtilomme, liekehtii sisällä iloa ja kiitollisuutta. Meidän ikioma veneemme, porttimme Saimaan syliin.

Veneellemme on annettu arvoisensa nimi, Princess Anne. Lyhennettynä PA.

Kerroin myös aiemmin pihanlaitostamme ja perennapenkin perustamisesta. Hassua, miten paljon muutaman kasvin istuttamisesta voikaan saada hyvää mieltä. Olen ristinyt kukkapenkkimme yllätyslaatikoksi, sillä en edes muista, mitä kaikkea penkkiin tuli istutettua. Upotin maahan pikkutaimia, juurakoita ja sipuleita, joiden kasvua vahtaan nyt silmä kovana.

Joka kerta, kun maan pinnalle ilmestyy jotain uutta, tekee mieli hihkua. Tosin en ole ihan varma kaikesta nousevasta, onko kyse toivotusta kasvusta vai sittenkin rikkaruohosta. Ihmeen nopeasti kasvit näyttävät kasvavan ja jo nyt vähän harmittelen sitä, tuliko sittenkin istutettua liian tiuhaan. Tosin yksi kohta odottaa vielä tulokkaita. Tuohon kohtaan istutin romanttisen liljalajitelman sipuleita. Taitaa romantiikka olla nyt ihan kateissa, kun mitään ei näy.

Myös ensimmäiset kukat ovat puhjenneet ja useassa kasvissa on selviä merkkejä nupuista, joiden esilletuloa odottelen lähes henkeä pidätellen. Lisäksi hommasin pari kasvulavaa, joista toiseen nakkasin yrttejä ja toiseen muutaman pussillisen kukan siemeniä. Ehkä vähempikin siemenmäärä olisi riittänyt, sillä sen verran tiukkaa näyttää kukkalaatikossa olevan. Jännityksellä odotan jaksavatko nämä hentoiset sirkkalehdet puskea kukkaa joku päivä.

Nyt muuten ymmärrän, miten paljon työtä vaatii iso puutarha, sillä tällaiset pienetkin istutukset ottavat oman aikansa ja vaativat säännöllistä huolenpitoa: kastelua ja kitkemistä. Samalla kesäkukkani huutavat jatkuvaa nyppimistä ja hellepäivinä vedentarvetta. Välillä tuntuu, etten malta kahvikuppostakaan juoda terassilla kaikessa rauhassa, koska koko ajan huomaan jonkun kohdan, jota pitäisi kohentaa.

Olen löytämässä sisäisen puutarhurini.

Palautin ennen juhannusta kirjastoon tilaamiani kirjoja, joita en ennättänyt lukea ja joiden laina-aikaa ei voinut jatkaa. Samalla reissulla satuin löytämään uutuuksista viimeisimmän osan Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita, joka oli sarjan teoksista ainut, joka minulla on lukematta. Laina-aika tällä suositulla romaanilla on vain yksi viikko, joten 663 sivua odottaa tuossa pöydällä selvittämistä. Mistä saisin sellaisen kesän, jossa olisi tarpeeksi aikaa uppoutua myös kirjojen ihanaan maailmaan?

Ja sitten pitäisi tavata ystäviä, järjestää illanistujaisia ja grilliparteja, käydä katsomassa Taidekeskus Salmelan odotettu kesänäyttely, selvitä lomatuurauksista töissä, koota ja hinnoitella kirpputoritavarat (miksi hitossa tulin tämänkin varanneeksi), tehdä miehen kanssa kodin kunnostustöitä, harrastaa liikuntaa, kirjoittaa blogiin uusi postaus, purkaa muistikortilta valokuvia ja mukavaa olisi käydä vaikka joku päivä ulkona syömässä ja terasseilla. Viikonloppuna on tulossa vieraita, joten siivotakin pitäisi. Tukka huutaa kampaajaa ja kiva olisi piipahtaa alennusmyynneissäkin repimässä vähän retonkia. Uusi kukkamekko olisi tilauksessa.

Ehkä tässä nyt pitäisi vain ottaa aikalisä ja hyväksyä se tosiasia, ettei maailma koskaan tule valmiiksi eikä täydellistä kesää ole olemassakaan. Aina joku kohta repsottaa, aina työntyy uusi rikkaruoho kitkettäväksi ja aina tulee eteen uusi pala nieltäväksi. Aktiivinen luonteeni on vaan sellainen, että samalla kun haluan tehdä kaikkea, on vaikeaa sietää keskeneräisyyttä. Ja siitä se soppa sitten syntyy.

Tiedän hyvin, että pitäisi oppia relaamaan enemmän ja herkuttelemaan tällä sopalla lusikka kerrallaan, hitaasti ja nautiskellen. Pitäisi välillä unohtaa keskeneräiset asiat, tekemättömät työt, kesäsuunnitelmat ja must to do -listat. Ottaa vain yksi asia kerrallaan hoteisiinsa ja keskittyä vain siihen.

Mennä vaikkapa istumaan kahvikupin kanssa terassille, sulkea silmänsä, keskittyä linnun lauluun ja nauttia auringon lämmöstä. Ehkä se täydellinen kesä olisikin juuri siinä. Mutta minkä ihminen luonteelleen voi. Samalla näen kuitenkin silmien raosta orvokit, joita pitäisi nyppiä.

Lopuksi vielä juonipaljastus. Lähden lähipäivinä blogireissulle, joka jo ennakkotietojen perusteella on aivan mahtava. Tulen toivon mukaan kokemaan yhden elämäni huikeimmista luontoelämyksistä. Vähän tässä jo etukäteen jänskättää. Uusia matkakokemuksia luvassa piakkoin.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista