Päivä pelkkää TUSKAA! Miten eksyi täti-ihminen hevikansan pariin?

On ihanaa omistaa ystävä, jolla on heittäytymisen taito. Se voi johtaa siihen, että eräänä päivänä seisotaan yhdessä Tuska-festareilla vähän hevimmässä seurassa.

Kaikki sai alkunsa lähinnä vitsiksi tarkoitetusta heitosta. Juteltiin ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää elämässä on tehdä erilaisia asioita ja kurottaa välillä oman boksinsa ulkopuolelle. Kokemukset ovat asioita, joita elämässä kannattaa eniten kerätä.

Pohdimme myös sitä, miten usein olemme omien ennakkokäsitystemme vankeja. Niin helposti tulee sanottua ei, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa miksei. Elämästä tulee mielenkiintoisempaa, kun kokeilee ihan uusia juttuja ja menee paikkoihin ja tapahtumiin, jonne kaikkein viimeisimmäksi tulisi mieleen suunnata. Miten muuten saa tietää, mistä kaikesta voi jäädä paitsi.

Toinen meistä (olinkohan se minä) heitti vähän kuin vitsinä, että sitähän voisi vaikkapa lähteä Tuska-festareille kokemaan millaista on hevi-ihmisten suurtapahtuma. Itselleni Tuska edusti kaikin puolin genreä, joka on ihan ufo-maailmaa ja jonne en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella meneväni. Rehellisesti sanoen, vaihdan aina radiokanavaa, kun sieltä tulee hevimusiikkia.

Vähän pelottavia ensitunnelmia.

Vaan eikös tuo ystäväiseni tarttunut ajatukseen sillä seurauksella, että yhdessä päätettiin lähteä ennakkoluulottomasti ottamaan selvää millaista on Tuska-festareilla. Tulisiko tuo kokemus olemaan meille sittenkin silkkaa tuskaa?

Itselläni ei ole edes minkäänlaista aiempaa kesäfestarikokemusta. Tai no korjaan, kävin viime kesänä blogireissulla Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla. Tällainen rajumpi kesähappeninki tulisi jo itsessään olemaan hyvin erikoinen kokemus.

Vähän nikottelimme korkeaa lipun hintaa. 109 euroa yhden päivän lipusta tuntui meistä aika paljolta, mutta kun kerran oli sovittu, että lähdetään, niin väliäkö sillä sitten. Siispä sunnuntai-iltapäivän helteessä suuntasimme Helsingin Suvilahteen.

Sitä ennen oli pitänyt tehdä vähän ennakkovalmisteluja. Kuten hankkia kirpputorilta mustia vaatteita, joita en nimeksikään omista. Nauroimme ystäväni mustalle t-paidalle. Saisiko siitä mitenkään piiloon sanan Armani, ettei heti paljastuisi kermaperseilijäksi. Ystäväni yritti löytää myös kaulaansa rajuimman korunsa. Mustassa nauhassa roikkuva nallekarhu oli rajuinta, mitä löytyi. Kuten huomaatte, kaukana oltiin nyt omalta mukavuusalueelta.

Edellisiltana luin festari-infoa, jossa kiellettiin neularannekkeet. Mitä ihmettä oikein olisi odotettavissa? Pitäisikö olla huolissaan?

Festaritoimistossa liput vaihdettiin rannekkeisiin, joilla pääsi festarialueelle sisään. Sitä ennen olimme piirtäneet hotellilla silmiin vähän vahvemmat rajaukset ja huuliin laitettiin tummempaa punaa. Omasta mielestämme näytimme ihan vakuuttavilta. Vai tuliko meistä sittenkin mieleen brittisarjan Todella upeeta (Absolutely Fabulous) koominen parivaljakko Edina ja Patsy?

Kuten Edina ja Patsy olisivat tehneet, niin mekin suunnistimme ensimmäiseksi meille neuvottuun viinibaariin. Ja yllätys ja yllätys, täältä sai samppanjaa! Luulin, että samppanjaa saa vain piccolo-pulloissa ja tilasin meille kaksi pulloa. Kun tiskille nostettiin kaksi isoa pulloa, tuli kiire korjata asia. Jos nyt kuitenkin otettaisiin vain kaksi lasillista.

Samppista lasiin ja ei kun bailaamaan.Sormimerkit hallussa.Festarigirls.Hevimiehiä.

Itse nautin valtavasti tapahtuman visuaalisuudesta. Täällä tosiaankin oli jos jonkin näköistä kulkijaa ja lookia. Mustan puhuvaa kansaa. Olisin saattanut muualla vähän pelästyä moisia vastaantulijoita, mutta täällä pukeutuminen oli osa juttua. Hevi tarvitsee rinnalleen hevit asusteet.

Oli joukossa paljon myös meitä taviksia. Bongasinpa jopa muutaman kukkamekon. Eniten yllätyin kuitenkin suuresta ikäjakaumasta. Luulin, että erottautuisimme porukasta jo ikämme puolesta, mutta Tuska ei suinkaan ole nuorisofestari. Täällä oli ihan kaiken ikäisiä.

Ilmapiiri oli ilmiselvästi hyväksyvä. Tänne olivat tervetulleita kaikki ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Tuli itsellekin tunne, että hyvinhän me sulaudumme joukkoon. Ihan turhaan jännitin. Tuskassa sai vapaasti olla juuri sen näköinen kuin on kenenkään kiinnittämättä siihen erityistä huomiota.

Parhaat festarityylit.

Oikeastaan ainut negatiivinen asia oli taivaalla armottomasti porottava aurinko. Varjoa ja istumapaikkoja oli aivan liian vähän saatavilla. Kuumuutta ei päässyt oikein mihinkään pakoon ja helle alkoi iltapuolella verottaa festarikestävyyttä.

Telttakatoksen suojissa vielä jaksoi joten kuten kuunnella, mutta esimerkiksi pääareena oli täysin taivasalla. Pakko oli vaalia omaa jaksamista ja pystyimme kuuntelemaan esiintyjiä vain pätkittäin. Mielelläni olisin syventynyt tarkemmin hevimusiikin maailmaan ja kuunnellut enemmän esimerkiksi ainutta etukäteen tietämääni esiintyjää Stratovariusta, mutta pakko oli tässä kohtaa tinkiä. Kasvot valuivat hikeä, iho oli nihkeä ja paita liimautui selkään.

Olisin kaivannut myös suurempia screenejä, joista olisi voinut seurata esiintyjiä tarkemmin. Tässä kuumuudessa eturivin paikat eivät olleet meitä varten.

Teltassa esiintyvä, minulle tuntematon kotimainen bändi, Sonata Arctica kuulosti korvaani mieluisimmalta. Päivän esiintyjistä yhtye tarjosi ehkä kaikkein melodisinta hevimusaa.

Opinpahan päivän aikana ymmärtämään, että hevimusiikissakin on paljon variaatioita. Kaikki ei todellakaan ole sitä rankinta örinää ja kirkuvaa huutoa (anteeksi tämä mistään ymmärtämätön moukkamaisuuteni).

Helle uuvutti.Vielä jaksaa.Ruokatauko.Ostoksia.

Mikä oli sitten Tuskan parasta antia? Ehdottomasti upea tunnelma. Porukka oli yllättävän rentoa ja mukavaa, tuntemattomien kanssa oli helppo jutella ja pelottavimmankin ulkokuoren alla sykki ilmiselvästi lämmin sydän.

Itselleni Tuska oli kaikin puolin opettavainen keikka. Syyllistyn itse liian helposti tekemään ihmisistä johtopäätöksiä pelkän ulkokuoren perusteella. Tarvitsen enemmän avointa ja uteliasta mieltä erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

Tuska osoitti myös musiikin yhdistävän voiman. Porukka oli tullut tänne ilmiselvästi musiikin takia. Jengi keskittyi kuuntelemaan ja eli täysillä mukana. Hienoa oli myös se tuki, jota osoitettiin paikalle päässeelle ukrainalaisyhtye Jinjerille.

Tuska oli minulle myös henkinen kokemus. Jotain järisyttävän vapauttavaa hevissä on. Se antaa mahdollisuuden purkaa omia aggressioitaan ja keinon päästää ulos patoutumiaan pauhaavan musiikin täydellä volyymillä. Täällä on hyväksyttävää huutaa tuska ulos.

Tuska-väen siisti käyttäytyminen myös yllätti. Hei, missä olivat kesäfestareiden känniläiset örveltäjät ja aggressiiviset häiriköt? Muutaman puiden alle nukahtaneen väsyneen festarilaisen lisäksi en nähnyt mitään negatiivista järjestyshäiriötä. Onko hevikansa Suomen siisteintä festariyleisöä?

Parhaat Tuska-tukat. Näissä jää Sofi Oksanen toiseksi.Tuska rauhan asialla. Tähän varmaan kaikki yhdymme.

Nyt ymmärrän hyvin niitä tyyppejä, jotka suuntaavat Tuskaan vuosi toisensa jälkeen. Jos minäkin, heviä ennemminkin inhoava, viihdyin Tuskassa näin hyvin, miten paljon saakaan se, jolle tämä musiikkigenre on sydäntä lähellä?

Tuska oli paljon kesympi kuin osasin odottaa. Täti-ihmiselle aluksi ehkä vähän pelottavan ulkokuoren alta paljastui hyväntuulinen ja ystävällinen kesätapahtuma. Vähän kuin se ystäväni kaurakoru, nallekarhu nahkahihnassa.

Tuska teki muuten tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Kolmen päivän aikana festari keräsi 49000 kävijää.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista