Mistä voi matkabloggaaja kirjoittaa, kun ei voi matkustaa minnekään, eikä elämässä muutenkaan tapahdu mitään? No koronasta tietysti 🙂
Päätin aiemmin, etten kirjoittaisi hemmetin koronasta enää mitään. Kirjoitanpa nyt kuitenkin, sillä mikäpä muu se tätä pientä päätä tällä hetkellä enemmin mietityttäisi ja sekoittaisi. Ei voi mitään, korona hallitsee elämäämme kuin syöpäkasvain kantajaansa. Se sotkee arjen, on läsnä joka hetkessä ja tekee tulevaisuuden suunnittelusta mahdotonta.
Mieli on sekava. Kuukausi takaperin pelkäsin, sitten sopeuduin ja nyt turhaannun. En vaan yksinkertaisesti enää tiedä, mitä pitäisi ajatella kaikista kummallisista rajoituksista, joiden kanssa tässä joutuu tasapainoilemaan.
Jos ihan rehellinen olen, taustalla on myös epäilyä valtiovallan toimia kohtaan. Kiirettä ja poikkeustilannetta voi aina syyttää, mutta onko sittenkin toiminnassa liikaa sekoilua, epämääräistä roiskintaa, ristiriitaisia lausuntoja, paikkaansa pitämättömiä lupauksia ja toimenpiteitä, joiden tarpeellisuudella ei ole pohjaa. Asiantuntijat, onko heitä?
Korona-ajan unelma-arkea. 
Reilu kuukausi sitten palasin Espanjasta ja seurasin kauhuissani maan räjähtävään nousuun lähteneitä koronakuolemia. Pelkäsin kuollakseni, että sama tilanne kohtaa meitäkin. Seurasin THL:n pahimpia kauhuskenaarioita ja odotin, että käyrät lähtevät meilläkin pystysuoraan nousuun.
Luulin, että porukkaa tulisi lakoamaan kymmenien ellei peräti satojen päivävauhtia ja sairaalat pursuaisivat täpötäysinä tehohoitopotilaista. Itse olin vihainen jopa lähikaupassa maitopurkkeja hakeville mummoille, joiden piti olla kotona karanteenissa.
Kuuliaisten kansalaisten tavoin metsälenkkejä lukuunottamatta emme käyneet missään, emme tavanneet ketään, tilasimme ruuat nettikaupasta ja eristäydyimme kodin seinien sisälle kuin sopulit koloonsa. Päivän kohokohta oli usein hallituksen tiedotustilaisuus, jossa Sanna Marin vakuuttavalla äänellä kertoi ikävistä, mutta tarpeellisista toimenpiteistä, jotka käytännössä tarkoittivat yhteiskunnan toimintojen alasajoa.
Päivä päivältä odotimme nousevia käppyröitä ja sairastuvien tulvaa. Olin huolissani läheisteni terveydestä, mutta surin myös kaikkien yrittäjien puolesta, joilta kiellettiin yritystoiminnan harjoittaminen ja jotka jäivät puille paljaille ilman toimeentuloa. Ja ne, jotka pystyivät toimintaa jatkamaan, joutuivat laittamaan lapun luukulle, koska asiakkaat olivat kaikonneet.
Surulliseksi teki myös suuri lomautettujen määrä, talousennusteiden madonluvut ja työttömyyden kasvun uhkakuvat. Minne syövereihin me olimmekaan syöksymässä?
Mietitytti myös, miten mahtaa hoitokodissaan pärjätä iäkäs läheiseni, joka ei ehkä täysin ymmärrä koronamaailmaa, mutta joka ymmärtää sen, ettei kukaan käy häntä katsomassa. Huolehditaanko hänestä riittävästi? Miten hän saa ajan kulumaan, kun paikan yhteinen viikko-ohjelmakin on peruttu? Miten suurta yksinäisyyttä hän mahtaakaan tuntea?
Ystäväni kertoi, ettei hän ole nähnyt muistisairasta äitiään yli kuukauteen. Poikkeustilan julkistamisen aikoihin hän oli menossa katsomaan äitiään normaaliin tapaansa, mutta talon alaovi oli lukittu. Hoitaja oli tullut ovelle ja kertonut, etteivät vierailut ole enää sallittuja. Läheisiä ei oltu informoitu asiasta mitenkään, jotta tilanteeseen olisi voinut edes jossain määrin varautua. Sinne jäi äiti lähes oman onnensa nojaan vangiksi omaan kotiinsa. Tulee väkisinkin mieleen, että jos ei korona tapa, kuolevatko hylätyt vanhukset suruun, ikävään ja yksinäisyyteen?
Monen korona-arki lienee tällaista?
Meni viikko, kaksi, kolme, neljä koronan poikkeustilaa. Olemme alkaneet kaipaamaan vietävästi sosiaalista elämää, ystävien tapaamista, kahviloissa ja ravintoloissa käyntiä, matkoja, tapahtumia, kirjastoa, normaaliutta ylipäätään. Sopulikolossamme elo alkaa käydä tylsäksi ja turhauttavaksi. Pinna kiristyy tuon tuosta pienistä asioista ja miehen kanssa otetaan yhteen entistä useammin.
Yksi päivä mies katsoi netistä koronatilannekuvia Ruotsista. ”Hitsi, ne istuvat siellä terasseilla”, sanoi mies ja huokaisi syvään. Nauratti vähän tuo tilanne, mutta samalla tuli mieleen Osmo Soininvaaran mietteliääksi vetävä koronakirjoitus. Siinä vertailtiin Suomen ja Ruotsin koronatoimenpiteitä ja kyseenalaistettiin meidän linjaamme.
Onko lopputulema sellainen, että kuolleiden määrä on vuoden päästä samalla tasolla molemmissa maissa? Tosin sillä erolla, että Ruotsissa elelee edelleen hyvinvoiva kansa, joka porskuttaa täysillä. Sen sijaan meillä on sukellettu ennen näkemättömään lamaan, jota siivittävät suurtyöttömyys ja konkurssiaalto?
Juu meillä on tällä hetkellä vähemmän kuolemia, mutta tuleeko sille liian kallis hintalappu, jos uhraamme tulevan hyvinvointimme jo valmiiksi sairaiden ja/tai iäkkäiden suojelemiseksi? Tiedän, että on hirveää pohtia tällaista kylmällä analytiikalla ja jonkinlaista sohaisua ampiaispesään tämä onkin. Siltikin, kun katsoo meidän tilastolukuja, väkisinkin käy mielessä, että ovatko kaikki toimenpiteet sittenkään olleet tarkoituksenmukaisia, kenties jopa ylimitoitettuja?
24.4. meillä oli 177 koronan aiheuttamaa kuolemantapausta. Yli 90 %:lla näistä kuolleista oli yksi tai useampi pitkäaikaissairaus. Kuolleista 97 henkilöä oli yli 80-vuotiaita. Eipä käy kateeksi päättäjiä, jotka joutuvat arvottamaan ihmishengen hintaa versus talous. Ja kaiken yllä vaanii näkymätön koronapeikko, jonka käänteistä kukaan ei tiedä.
Hyvä tietysti, etteivät THL:n ennusteet toteutuneet (ainakaan vielä), mutta huonoa se, että kaikki massiiviset yhteiskunnan rajoitustoimenpiteet on mitoitettu ymmärtääkseni toisenlaisiin lukemiin. Hintalappu on iso puhumattakaan siitä, mitkä ovat tilanteen pitkittyessä kerrannaisvaikutukset sosiaalipuolen ongelmien kautta. Tuleeko meille sitä kautta lisää hoidettavia ja kuolemia? Olisiko sittenkin jo aika purkaa rajoituksia ja avata yhteiskuntaa normaalisuuteen?
Meidän korona-arki on väliin tällaista.
Me yritämme miehen kanssa pitää päät kunnossa. Meille tämä korona-arki ei ole mitään yhteistä laatuaikaa. On osattu pysähtyä kiireiltämme rauhoittumaan jo aiemminkin, luontosuhdekin on tullut luotua jo iät ajat sitten ja arjen pienistä asioista on osattu aina nauttia. Nyt vaan ollaan sellaisessa pattitilanteessa, että pelkkä kotoilu alkaa maistua puulta ja koti tuntua ahtaalta. Ei voi mitään, tylsää on.
Täytyy tunnustaa, olemme tehneet syntiä. Ystävät kävivät nimittäin salaa kylässä hiljattain. Emme halailleet, mutta saman pöydän ääressä istuttiin. Ette usko, miten hyvältä ja virkistävältä tuntui vaihtaa ajatuksia pitkästä aikaa muiden kanssa. Hassua, miten samalla tuli syyllinen olo. Tunsi itsensä lähinnä lainrikkojaksi, vaikka kyse oli vain ystäviemme tapaamisesta. Korona-arki on totisesti omituinen arki.
Milloin pääsisimmekään takaisin elämään, jossa ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä tavallisista asioista? Kukaan ei vaatisi olemaan tapaamatta vanhuksia, pitämään etäisyyttä muihin, olemaan menemättä mökille, käymättä ostoksilla tai käyttämättä palveluita.
Kuka olisi uskonut, että tällä hetkellä suurin haaveeni on normaali arki.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
11 comments
Samanlaisia ajatuksia. Kiitos tästä postauksesta! Tässä linkissä myös mielenkiintoisia/erilaisia ajatuksia koronasta yms asiaan liittyvästä
https://verkkosaro.sarolehti.net/koronatarina-huutaa-uutta-nakokulmaa/?fbclid=IwAR0PldxZPKgZzoPXHmLnH1HZXmhgnDTckWBBfw-rxQKSWAQr84z-V8Ng5gU
Olipas mielenkiintoinen, asiantunteva, mutta myös rohkea artikkeli. Antoi paljon uutta ajateltavaa. Kiinnostavaa tuo pohdinta, miten meidän jokaisen tulisi vahvistaa omaa puolustusmekanismiamme. Ja myös näkökulma, miten henkisellä tilallamme on merkittävä yhteys terveyteemme ja puolustusmekanismiimme. Onko sittenkään se paras tapa sulkea meidät kaikki neljän seinän sisälle? Biologiaa on tosiaan myös se, miltä meistä tuntuu, ei vain se, miten pitkälle elämme.
Suomessa kuolee joka vuosi influenssaan n. 500-1500 ihmistä, suurinpiirtein samaa joukkoa mikä nyt kuolee koronaan. Tänä vuonna influenssaa ei juurikaan ole ollut. Moni yli 90 kymppinen hoivakodissa oleva ei muutenkaan elä enään ihmisarvoista elämää ja suoraan sanottuna toivoo pääsevänsä pois. Joten aivan samoissa ajatuksissa kanssasi olen minäkin. Ruotsi se porskuttaa ja me uppoaminen syvälle suohon.
Totta. Normaalitilanteessa meillä on kuollut kausi-influenssaan enemmän ihmisiä kuin tähän mennessä koronaan. Ihmisen elämä on aina arvokas, mutta iäkkään ja sairaan kuolema voi joskus olla myös helpotus. Suosittelen lukemaan Reetan kommentin linkin takana olevan artikkelin. Ihmisoikeuskiin kuuluu muutakin kuin pitkä elämä. Jäin miettimään myös paljon Hesarin toimittajan Antero Mukan kommenttia: ”Olemmeko pelastaneet henkiä, mutta uhranneet kokonaisen sukupolven?”. Toivottavasti näin ei tule tapahtumaan.
Hyvä kirjoitus, kiitos tästä!
Ole hyvä. Hienoa, jos synnytti ajatuksia. Asioilla on aina puolensa ja joskus on tarpeen tarkastella asioita erilaisista näkökulmista.
Aivan kuin omasta kynästäni! Ja nythän jo alkavat kertoa sen THL:n Salmisen suulla, että olemme ehkä hätäjarruttaneet jo liiankin tehokkaasti, ja tällä menolla odotamme täällä Etelä-Karjalassa vielä lokakuussakin koronaa kuin meteorin iskeytymistä.
Sekavaa on ja sekavammaksi menee 🙂 Oman kotikaupunkini koronayksikkö odottelee lähes tyhjänä potilaita. Hyvä tietty, jos jarrutustoimenpiteet ovat näin hyvin tehonneet, mutta mietin vaan, että kuinka kauan yhteiskunta puolisuljettuna odotellaan jotain, josta ei tiedetä tuleeko se ja jos tulee, milloin tulee. Uskalsin käydä viikolla kosmetologilla. Haluaisin jotenkin auttaa edes vähässä määrin pulaan joutuneita pienyrittäjiä. Olivat tuoltakin yrittäjältä kuulema asiakkaat koronapelossa kaikonneet. Tämä on kaikin puolin niin harmillista.
Moro Annemaria, nyt vaikutta kyllä hieman siltä, että aiot kantaa koko maailman korona-murheet selässäsi ja synkistellä liian kanssa?! Ei kannata vaipua murheen alhoon vaan yrittää löytää siitä nyky-korona-arjesta ne vähäisetkin positiiviset rippeet ja rakentaa niistä uudet rutiinit ja mahdollisuudet! Katsotko nyt tilannetta liiaksi omasta subjektiivisetä näkökulmastasi ? Kas kun tämä pandemia koskee ja koettelee aikaa monta muutakin ihmistä tässä maassa sekä maailmanlaajuisesti!
Et kai vaan nyt unohda, että sinulla on suurin piirtein kaikki asiat aikalailla hyvällä tolalla ja katto pään päällä sekä kumppanikin, joka on tässä tilanteessa monelle todella tärkeä, sitä pitää arvostaa, vaikka pientä otattelua joskus olisikin. Ja onhan sulla lähimaastossa muutama upea kansallispuisto, joissa voi käydä tulettamassa päätään, jos pipo alkaa liiaksi kiristämään ja niissä liikkuminen ei liene vielä kiellettyä!?
Siis positiivista ajattelua, irti normirutiineista ja uuden äärelle, kriisi on monesti portti uuteen ja uusi mahdollisuus, älä liikaa murehdi taloudellisia menetyksiä. ihmishenki on aina yhtä arvokas, olipa kyse kausiflunssasta tai koronasta, joten ei kannata lähteä vertailemaan niiden vaikutuksia keskenään, se ei johda mihinkään.
Jo pari vuota sitten WHO ennusti, että maapalloa kohtaa jokin vakava kriisi ja sen on nyt tässä ja tämä pandemia lienee hieman lohdullisempi ”vaihtoehto” kuin maailmanlaajuinen sota, jossa uhriluku olisi saattanut olla aivan toista kokoluokaa kuin nyt ja mahdollisen atomisodan jälkeen jälki olisi varmasti ollut aika huomattavan rumaa!! ..vai mitä olet mieltä !?
Hyvä Antonio. Kiitos kommentistasi. En jaksa millään kantaa koko maailman koronamurheita, ihan tässä vaan pohdin tämän oman maamme tilannetta ja toimia. On sen verran hieno maa, että tästä kannattaa ollakin vähän huolissaan.
Vaikka korona harmittaa, ei tässä murheen alhoon olla suistuttu. Uusi kakku paistumassa uunissa, unelmia taskussa ja liuta kepeitä suunnitelmia sen varalle, kun tilanne normalisoituu. Ja kuten sanoit, hienoa on, että rinnalla on toinen, jonka kanssa tätä arkea voi jakaa. Vaikka nokkapokkaa joskus tuleekin 🙂
Se toki on totta, että tilannetta tarkastelen omasta näkökulmasta ja luon tilannekuvaa sen pohjalta, miten itse rakennan maailmankuvani saatavilla olevasta materiasta. Eikö me kaikki näin tehdä? Minun näkökulmani vaan saattaa olla erilainen kuin jonkun toisen.
Ihmisen elämä on aina arvokkain. Erityisesti niin kauan kuin se vallitseva elämä on arvokasta. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että myös sillä, että pidämme rajoituksia yllä pitkään, on kauaskantoisia vaikutuksia. Tarkoitan ehdottomasti tilannetta, että mikään ei täysillä tue rajoitusten tarpeellisuutta.
Voimme pitää yhteiskunnan alasajettuna suojellaksemme kansalaisiamme vaikka koko vuoden ja sanoa, että nyt ei ole oikea aika ajatella taloutta. Tosiasia vaan on, että tarvitsemme jatkossakin rahaa terveydenhoitoon, koulutukseen, työllistämiseen, sosiaalitoimeen, vanhusten- ja lastenhoitoon, kaikkiin hyvän yhteiskunnan peruspilareihin. Ja me tarvitsemme myös työtä ja toimeentuloa, mitä saadaan sillä, että yritysten toiminta mahdollistetaan. Velkainen, työttömyyden ja konkurssiaallon kanssa painiva yhteiskunta on heikoilla. Siksi, minun on pakko vähän murehtia tuota talouspuoltakin, vaikka itselläni onkin kaikki asiat hyvin, kuten sanoit. Entisenä yrittäjänä ymmärrän niin hyvin myös yrittäjien ahdingon.
Tuo atomisotavertaus ei ihan auennut. Ollaan nyt kuitenkin ihan eri levelillä. Korona tulee ikävä kyllä vaatimaan edelleenkin uhreja, mutta toivottavasti meillä yhtä maltillisesti kuten viime viikot ovat osoittaneet. Tilanne on pakko hyväksyä ja luovia läpi mahdollisimman taitavasti. Viisautta tarvitaan maamme johtoon ja kärsivällisyyttä omaan elämään. Ja sitä positiivista ajattelua. Kaikkea hyvää sinulle 🙂 Pysytään terveinä.
Moro vielä ja kiitos kommentoinnista. Pysytään terveinä ja ajatellaan positiivisesti, se on jo puoli voittoa!
Atomisodalla tarkoitin maailmanlaajuista ydinsotaa, joka tuhoaisi väistämättä tämän telluksen ja tekisi sen asuinkelvottomaksi sekä tappaisi varsinkin meidät ihmiset liki sukupuuttoon!
Hyvää ja rentouttavaa Vappua korona-piinasta huolimatta