Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö
Tag:

Fuengirola

AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Kurkistus meidän viikkoon – miten aika Fuengirolassa sujuu?

by Annemaria 11.12.2018

Miten te oikein saatte ajan siellä Fuengirolassa kulumaan? Onko ruvennut aika käymään jo pitkäksi?

Myönnetään, etukäteen vähän jännitin itsekin sitä, että tuleeko meille jossain vaiheessa ensihuuman laskeuduttua pitkästymisen tunnetta. Kun kotikulmat on tutkittu, elämä löytänyt rutiininsa ja miehen kanssa vietetään aikaa pääosin kahdestaan 24/7, alkaako tuntua siltä, että Aurinkorannikon elämän hohdokkuus häviää?

Tässä teille kuulumisia meidän menneeltä viikolta. Mitä itse luulette, olemmeko jo kovin puutuneita?

Maanantai

Flunssa vaivaa. Pukeutuminen on täällä ollut koko ajan yhtä vaikeaa. Auringossa on kuuma ja varjossa useimmiten tähän aikaan vuodesta viileää. Ja jos vähänkään tuulee ja on kosteutta, ilmassa on selvää raakuutta etenkin iltaisin. Tuntuu, että jokaiseen ulosmenoon olisi paras varustautua varmuuden vuoksi niin topilla kuin toppatakilla.

Kerroin aiemmin, että edellisellä viikolla lähdin Granadaan ihan turhan kesäisissä pukimissa. Sillä seurauksella, että sunnuntain sitten makasin petin pohjalla flunssaisena lähes koko päivän. Onneksi yhden päivän lepo teki ihmeitä ja maanantaina olo oli jo paljon parempi.

Tuleva joulu pääsee täällä Aurinkorannikolla välillä unohtumaan. Alkuviikosta mietin, että pitäisikö alkaa jollain lailla valmistautumaan. Hankkia kenties jotain? Pitäisikö joulufiilistä alkaa jotenkin nostattamaan?

Jouluvalot appelsiinipuissa eivät oikein saa joulutunnelmaa syttymään.

Kun paikalliset jouluseimiviritelmät eivät ihan vastaa omaa toivettani joulukoristelusta, päätimme tehdä täsmäiskun kotoiseen Ikean runsaudensarveen Malagaan. Ostoslistalle pantiin joulujuttuja, kuten servettejä, kynttilöitä, tuikkukuppeja ja jotain tuttuja jouluherkkuja.

En oikeasti ymmärrä kuinka Ikea pystyy tekemään sen aina. Vaikka tarkoitus ei olisi hankkia juurikaan mitään erityistä, jostain kumman syystä ostoskassiin kertyy tavaraa AINA enemmän kuin olit ajatellut. Vai mitä voitte päätellä siitä, että meillä oli suunniteltujen lisäksi tuomisena nojatuoli, jalkalamppu, wokkipannu, tuolien istuinpäällisiä, pussilakanat, juomalaseja, kahvimukeja, puisia leikkuulautoja, pannunalusia ja puolukkahilloa?

Olimme varmaan näky, kun mies raahasi kolmea Ikean maksikassia ja minä suurta neliskulmaista laatikkoa ensin Ikeasta juna-asemalle ja kotiasemalta vielä kotiin.

Mutta onpahan meillä nyt lisää asumismukavuutta. Saimme kotiimme kynttilöiden ja jouluservettien lisäksi kaivatun lukunurkkauksen nojatuolilla ja hyvällä lukuvalolla. On se mukavaa, että Ikea on olemassa.

Nyt passaa lueskella.

Tiistai

Tämä päivä oli pyhitetty kauneudenhoidolle. Olin sopinut kasvohoidoista Fuengirolan Glow Beauty kauneushoitolan kanssa. Kieltämättä oma ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat jäljet ottavat välillä päähän ja päätin, että nyt kun on aikaa, satsaan enemmän oman ulkonäköni hoitoon.

Kauneuskäsittelyihin menoa madaltaa Suomea selvästi halvempi hintataso niin hoidoissa kuin kampaamopalveluissa. Oikaiskaa, jos olen väärässä, mutta karkeasti arveltuna puhutaan jopa puolet edullisemmista hinnoista.

Siitä, mitä minulle tehtiin, pääset lukemaan täältä. Käsittelyn jäljiltä olin sen verran hummerinpunainen, että päätin jäädä tiistaina suosiolla loppu päiväksi kotiin.

Mies oli käynyt aamupäivällä jälleen hekumoimassa Mercadonan kalatiskillä. Meillä syötiin päivälliseksi vaaleita simpukoita, joita rakastan yli kaiken. En tiedä onko näille suomalaista nimeä, mutta espanjaksi nämä sydämenmuotoiset herkullisuudet ovat almejas. Niin muchos, muchos maukkaita.

Keskiviikko

Joulukuun viides ja meidän 22. hääpäivämme. Herättiin ajoissa ja kiirehdittiin aamulenkille ennen auringonnousua. Pilvettömänä päivänä aamut ovat täällä minusta ehdottomasti päivän parasta aikaa. Kultapallo nousee meren takaa, värjää hetken taivaanrannan ja hujauksessa kaikki kylpee valossa ja lämmössä.

Olimme päättäneet lähteä viettämään hääpäiväämme Malagaan, mikä tuntui lähinnä epätodellisen hauskalta. Käytännössä tämä tarkoitti vain noin 40 minuutin junamatkaa lähiasemaltamme.

Paloin halusta nähdä Malagan kehutut jouluvalot ja ennen kaikkea pääostoskadun Calle Larioksen maailmankuulun valo- ja äänishown. Spektaakkeli oli juuri niin vaikuttava kuin osasin odottaa. Koko pitkä ostoskatu oli katettu kauttaaltaan 600 000:lla led-lampulla, jotka ”tanssivat” musiikin tahtiin. Upeaa!! Menkää ihmeessä katsomaan, jos lähitienoilla olette. Valoshowta esitetään 6. tammikuuta saakka.

Malagan vanha kaupunki on täydellinen paikka kierrellä tapasbaareja tai istahdella lasilliselle kapeille kujille. Käytiin parissakin ravintolassa syömässä muutama tapasannos. Vanha lempparipaikkani KGB petti tällä kertaa. Hinnat olivat nousseet edellisestä kerrasta ja tuntui, etten enää löytänyt ravintolan tapasannoksista samaa innovatiivisuutta kuin ennen.

Jos vähänkään olet perso kuohuvalle, etsi käsiisi vanhasta kaupungista La Medusa niminen samppanjabaari ja ravintola (Calle Santa Maria 25). Enpä ihan äkkiä muista, (Champagnen maakuntaa lukuunottamatta) mistä olisin löytänyt näin hyvän valikoiman laseittain tarjottavia samppanjoita ja mihin hintaan! Ravintolasta saa myös laatucavoja lasettain ja ken ostereita rakastaa, tämä on sinulle must.

Väittäisin, että La Medusa on kuohuvan ystävälle löytö. Ainakin meistä oli mukavaa istua lämmitetyllä terassilla ja maistella erilaisia laadukkaita ja kohtuuhintaisia kuohujuomia.

Malaga on täynnä tunnelmaa.

Torstai

Pyhäpäivää vietettiin 6.12. täälläkin. Espanjalaisilla oli jokin perustuslainpäivä, jonka vuoksi kaupat olivat kiinni ja sellainen letkeä pyhäpäivämeininki vallalla. Ihmiset kuljeskelivat päämäärättä pitkin Paseon rantakatua, ja näiden kiireettömien yksilöiden joukkoon liityimme itsekin.

Taivalsimme keskustaan, pysähdyimme lempparikahvila Lorena Cafessa ja paluumatkalla lähiapteekissa. Röhäköhä vaivaa meitä molempia ja sen lisäksi toinen silmäni oli punoittava, vuotava ja kutiseva. Silmätulehdus ilmeisemmin.

Olen aina miettinyt, että mihin kummaan perustuu se, ettei Suomessa saa apteekeista ilman reseptiä mitään tehokkaampia lääkkeitä. Täällä saat saman tien vahvemmat ropit, kuten nytkin antibioottitippoja silmään. Sillä seurauksella, että seuraavana päivänä silmäni oli jo lähes kunnossa.

Mies jaksaa edelleenkin olla ihastuksissaan uusista ruokien raaka-aineista. Itsenäisyyspäivän menu oli meillä tänään valkoviinissä ja yrteissä haudutettua kania.

Illalla katsottiin telkkarista totuttuun tapaan linnanjuhlia ja kilisteltiin hyvää itsenäisyyspäivää cavalasillisilla.

Perjantai

Pilvinen päivä. Hypättiin bussiin ja ajettiin Miramar-ostoskeskukseen. Päämäärätöntä haahuilua vaate- ja kenkäkaupoissa. Lopuksi Carrefourin ruokaosastolle.

Minua taitaa selvästi vaivata jonkin sortin joulustressi. Vai pitäisikö sanoa, että stressi siitä, ettei joulun eteen tee yhtikäs mitään. Tuntisi itsensä ilmiselvästi paremmaksi ihmiseksi, jos edes valmistelisi joulua muutamalla aiheeseen sopivalla ostoksella.

Jotain pientä tuli kuin tulikin joulua varten hankittua. Paikalliseen tapaan ostimme lajitelman perinteisiä espanjalaisia joulumakeisia, niitä aitoja Estepeñan tekemiä. Carrefourin loistavasta viinitarjonnasta tarttui mukaan pari pulloa Juve & Campsin huippucavaa, jonka kanssa tehtiin tuttavuutta toissailtana Malagassa.

Illalla kävin naapurini kanssa viinilasillisilla. Sattui nimittäin niin hauskasti, että eräs blogini lukija oli tajunnut kuvista, että hyvänen aika, mehän ollaan ihan naapureita keskenämme. Asustellaan samassa talossa vierekkäisissä rapuissa. Oli äärimmäisen mukavaa saada naisseuraa ja ennen kaikkea tavata mukava uusi ihminen.

Lauantai

Varmaan yksi lämpimimmistä päivistä, mitä on kohdallemme sattunut täällä ollessamme. Huomasimme heti, että aamulenkille tuli laitettua tällä kertaa ihan liikaa päälle.

Istuttiin poikkeuksellisen pitkään lenkin päätteeksi lähikahvilassamme ja varastoitiin itseemme aimo annos auringon C-vitamiinia. Talvikuukausien aurinko tuntuu edelleenkin niin syvälle käyvän hyvältä.

Lounasta syötiin tänään parvekkeellamme. Piti oikein muistuttaa, että oikeasti, joulukuuta eletään. Yritin sinnikkäästi jaksaa istua auringossa vähän pidempään, jotta saisin naamaani edes himpun verran rusketusta. Korkeista suojakertoimista huolimatta punainen näyttää olevan minun rusketukseni.

Lounas parvekkeella joulukuussa on aika kiva juttu.

Iltapäivällä pelattiin tunnin verran pingistä. Meillä on kiva taloyhtiö, jossa asukkaiden käytössä on pingispöytä ja padelkenttä. Padelmailojen ostoa tässä kovasti harkitaan.

Illalla heiteltiin matkalaukkuun seuraavien päivien matkavaatteita. Sunnuntaina oli tarkoituksemme lähteä pariksi päiväksi yhteen Andalusian suosikkikaupunkiini, Córdobaan. Olin innoissani päästessäni miehen kanssa kaksistaan kaupunkiin, joka oli uusimpia Andalusian tuttavuuksiani viime syksyltä.

Röhinä ja yskä meitä molempia vaan edelleen vaivaa. Eikä tietysti ihme, liikutaanhan jatkuvasti suurissa lämpötilavaihteluissa kylmästä lämpimään ja toisin päin. Vilustumiselta on niin vaikea välttyä, sillä vetoa on vähän joka nurkalla. Toivottavasti päästään tästä röhästä molemmat pian eroon.

Aamu on ihmisen parasta aikaa.

Sunnuntai

Aamulla mies yski ja niisti huolestuttavan paljon. Olimme varanneet Córdobasta hotellihuoneen hinnalla, jota ei voinut peruuttaa, joten flunssasta huolimatta lähdimme matkaan. Ensin paikallisjunalla Malagan rautatieasemalle ja sieltä bussilla Córdobaan.

Reilun parin tunnin matkan jälkeen kävelimme hotelliimme Eurostar Patios de Cordóbaan. Olin majoittunut samaisessa hotellissa viime syksynä ja tykästynyt viihtyisiin hotellihuoneisiin, hotellin rauhalliseen tunnelmaan ja erinomaiseen sijaintiin vanhan kaupungin kupeessa. Nyt meillä oli vain himpun verran parempi superior-huone.

Sunnuntaipäivä ja pitkät pyhät olivat saanet córdobalaiset liikkeelle, sillä äänekäs paikallinen elämä näkyi ja kuului etenkin vanhan kaupungin aukioiden ja joenvarren ravintoloissa. Lounastimme eräällä terassilla syöden mm. paikallista salmojeroa, joka on paikallinen muunnos gazpachosta. Nauratti, kun joissain pöydissä viriteltiin laulua, jota seurue tehosti taputuksilla ja joku innokkain nousi seisomaan ottaen muutaman flamencoaskeleen. Córdoba jäi jälleen mieleen elämäniloisena kaupunkina.

Paikallista perinneruokaa salmojeroa.Córdobalaisia herkkuja joulumarkkinoilla.

Córdoban keskustassa oli meneillään joulumarkkinat. Musiikki soi, mandariinipuut oli koristeltu jouluvaloin, ihmisiä oli kaikkialla, paikalliset elintarvikkeet ja käsityöt tekivät kauppansa. Ihana tunnelma, tuli ihan jouluinen olo.

Päivän viimeinen yllätys tuli hotellihuoneessa. Olin juuri riisumassa vaatteita, kun silmäni naulautuivat pöydällä jäissä olevaan kuoharipulloon, – Kulta, mikä toi on? Mies oli yhtä hämmästynyt kuin minä. – Ei harmainta aavistusta.

Kiva ylläri hotellihuoneessa.

Eihän siinä mitään. Korkattiin pullo ja päätettiin päivä kuplivalla. Seuraavana aamuna tiedustelin respasta mysteeripullon taustaa. Superior-huoneisiin kuuluu kuulema pullo cavaa. Kiitos kovasti, meille kelpasi.

Tähän oli hyvä päättää mukava viikko ja kiva päivä yhdessä Andalusian elämäniloisemmista kaupungeista. Tähän mennessä jokainen viikko Fuengirolassa ja muualla Andalusiassa on tarjonnut pieniä mikroseikkailuja ja päiviä, joista olemme nauttineet niin suunnattomasti.

Elämä hymyilee yhdessä usein paistavan auringon kanssa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

11.12.2018 14 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirolaIkääntyminen

Tukka hyvin ja naama kiittää – kauneuskäsittelyissä Fuengirolassa

by Annemaria 6.12.2018

Yhteistyössä Glow Beauty Fuengirola

Uudella paikkakunnalla on aina oma juttunsa löytää hyvä kampaaja. Mietin pitkään, että hakeutuisinko espanjalaiseen kampaamoon vai menisinkö tässäkin helpoimman kautta ja kääntyisin jonkin Fuengirolassa toimivan suomalaiskampaamon puoleen.

Omat hiukseni ovat pohjoismaalaisen ohuet ja hennot. Kun tätä materiaalia vertaa espanjalaisten runsaisiin kuontaloihin, katsoin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi valita suomalaisomisteisen kampaamon, jossa ollaan totuttu käsittelemään omanlaistani hiuslaatua. Samalla eliminoisin myös mahdollisen kieliongelman mukanaan tuomat riskit.

Siskoni suosituksesta otin yhteyttä Fuengirolan bussikadulla (Avenida de los Boliches 62) toimivaan Glow Beauty kampaamo/kauneushoitolaan. Liikkeessä työskentelee yrittäjänä ja kosmetologina toimivan Minna Landénin lisäksi kaksi kampaajaa.

Hiukseni olivat Fuengirola-viikkojen aikaan päässeet kerrassaan huonoon kuntoon. Vesi on täällä hyvin kalkkipitoista, mikä saa hiukseni aivan tajuttomaan sotkuun. Tuntui, etten pärjännyt enää vanhoilla hoitotuotteilla. Pesun jälkeen edessä oli takkukimppu, jota selvitellessä hennot hiukseni vain katkeilivat. Lisäksi aurinko oli taittanut vaaleaksi raidoitetut hiukseni kellertaviksi.

Mitä ihmettä voi tehdä tälle takkupesälle?

Tällaisen ongelma-aineksen kanssa käännyin Glow Beautyn Alinan puoleen. Kampaaja ehdotti hiuksilleni ensimmäiseksi Olaplex-hoitoa, jolla saataisiin korjattua hiusteni haurastunutta rakennetta sekä suojattua hiusta tulevalta värikäsittelyltä.

Oli mukava asia löytää uusi kampaaja, jolla oli hyviä ehdotuksia niin hiusteni kunnon, värin kuin leikkauksen suhteen. Alinan ehdotuksesta hiuksiini laitettiin entisten raitojen joukkoon hieman tummempia raitoja, joiden sävy oli lähellä hiusteni omaa väriä. Näin hiukseni saatiin paksumman ja luonnollisemman näköisiksi.

En halunnut, että hiuksiani lyhennetään edestä paljoa. Sen sijaan niskaosaa lyhennettiin enemmän, mutta muuten malli pidettiin tasapitkänä ja napakkana. Näin huonokuntoista latvaa saatiin vähän pois ja kokonaisuus näyttämään tuuheammalta. Halutessa hiukset olisi helppo kääntää myös kiharoille.

Tyytyväinen asiakas kiittää. Hiukseni kunto parani silmissä, niissä on nyt enemmän kiiltoa ja pärjään kalkkipitoisen veden kanssa entistä paremmin. Oma osansa on myös mukaan lähteneellä kookoshoitoöljyllä, jota laitan hiuksiin muutaman tipan aina pesun jälkeen.

Lopputulos.

Seuraavalla viikolla käännyin iho-ongelmieni kanssa Glow Beautyn yrittäjän Minnan puoleen. Herkkä ja helposti palava ihoni tarvitsee kunnon suojakertoimet, mutta aurinkovoiteilla läträäminen on nostanut otsaani talimuhkuroita.

Minna tutki kasvoni ja totesi, että pintakuiva ihoni tarvitsee ensin kunnon puhdistusta ja kosteutusta. Ja sitten jotain järeämpää, jolla saadaan kasvojeni sävyä heleytettyä ja pintaverenkiertoa parannettua.

Aluksi ihoni puhdistettiin huolella ja käsiteltiin kevyellä happokuorinnalla. Pienirakeinen kuorinta tuntui aavistuksen kuumottavana kihelmöintinä. Kuorinnalla poistettiin kuollutta ihosolukkoa, jolloin iho pystyy paremmin ottamaan vastaan kosteuttavat hoitotuotteet. Kuorinta myös tasapainottaa talineritystä, jolloin finnit, mustapäät ja otsani talitukkeumat vähenisivät.

Olin kyllä aiemminkin kuullut mikroneulauksesta, mutta jo sanana neulaus on tuntunut aika rajulta toimenpiteeltä. Minna suositteli käsittelyä ehdottomasti ikääntyvälle iholleni. Kukapa tämän ikäinen yli viisikymppinen nainen voi kieltäytyä käsittelystä, joka lupaa heleyttää ihon väriä, tasoittaa kirjavuutta kuten pigmenttiläiskiä, ehkäistä ryppyjen muodostumista ja parantaa pintaverenkiertoa. Siispä tuumasta toimeen.

Minna on toiminut Fuengirolassa kauneudenhoitoalanyrittäjänä jo kahdeksan vuotta.

Kasvoni käsiteltiin kauttaaltaan mikroneulauskynällä, jossa on 12 steriiliä mikroneulaa. Käsittely tekee ihoon tuhansia mikroskooppisen pieniä reikiä, jonka seurauksena iho käynnistää oman korjausprosessin, joka aktivoi ihon omaa kollageenituotantoa. Edellä lueteltujen asioiden lisäksi kasvojen pitäisi myös napakoitua kollageenituotannon parantuessa.

Hoidon aikana iholleni levitettiin useamman kerran C-vitamiinia sisältää hoitoseerumia, joka rullauksen ansiosta imeytyy ihoon paremmin.

Kun neuloista puhutaan, tulee aina mieleen, että toimenpide on kivulias. Rouheaa nipistelyä lukuunottamatta mitään muuta en tuntenut. Ainut, että hoidon jälkeen ihoni oli aika tavalla punoittava ja kirjava, joten mitään menoja ei kannata samalle päivälle sopia. Kirjavuus kyllä tasaantui seuraavaan aamuun mennessä. Aurinkoa ja hikiliikuntaa tulee myös välttää hoitopäivänä.

Päätinkin jäädä täksi päiväksi kotiin.

Nyt jään sitten odottelemaan tuloksia. Ja tiedoksi vaan, että miehelle on sitten turha yrittää selittää, mitä sulle on tehty. ”Ai, että sun naama reijitettiin? Ja se nuorentaa, niinkö?”

Täytyy myöntää, että olen viime aikoina laiminlyönyt ihoni hoitoa. Tuntuu, että elämässä on ollut viime kuukausina niin paljon kaikenlaista, etten ole oikein jaksanut kiinnittää tarvittavaa huomiota kauneudenhoitoon. Mitä nyt olen iltaisin puhdistellut kasvoja jollain putsarilla ja taputellut kosteusvoidetta päälle.

Tänne muuttaessamme tavaraa oli matkalaukuissa sen verran paljon, että hankin kevennystä jättämällä osan purkkiarsenaalista kotiin. Ja arvatkaapa, mistä tuli kosmetiikka hankittua ensi hätään? No Mercadonasta tietysti, halpaa kun oli 🙂

Glow Beautyssa oli hyvät valikoimat kampaamo- ja kauneudenhoitotuotteita. Omistaja tuo itse maahan tuotteita.

Olen myös aina ollut äärimmäisen huono käyttämään erilaisia kosmetologipalveluja. Osittain siitäkin syystä, että ne ovat Suomessa minusta melko arvokkaita ja muut asiat on tullut priorisoitua omaa ulkonäköä tärkeämmiksi.

Kauneushoitolat saavat minut myös tuntemaan oloni jotenkin epämukavaksi. Hoitoloiden viimeisen päälle laittautuneet kosmetologit aiheuttavat lähes alemmuuskompleksia, joten epämukavuusalueella selvästi ollaan.

Kun Glown Minna kysyi, että milloin olen viimeksi käynyt kosmetologilla kauneushoidoissa, en oikeastaan enää edes muistanut. Niin pitkä aika viimeisimmästä käynnistä on. Tässä kohtaa ikääntyvän naisen elämää pitäisi kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa huolehtimaan hyvinvoinnin ohella enemmän myös ulkonäöstä.

Omalla kohdallani kynnystä varmasti madaltaa Fuengirolan kauneuspalveluiden Suomea selvästi edullisempi hintataso. Sekä aivan varmasti minulle sopivan matalan kynnyksen kauneushoitolan löytyminen.

Glow Beautyn naiset: Alina, Minna ja Angela. (Kuva Glow Beauty).

Glow Beautyn ajanvaraus onnistuu kätevästi netistä, josta näkee myös eri hoitojen ja kampaamopalveluiden hinnat. Kiitos Glow Beautyn ammattitaitoiset naiset hyvästä työstä ja ystävällisestä palvelusta.

https://www.glowbeauty.es/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

6.12.2018 2 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Fuengirolan ihastuttavat jouluvalot

by Annemaria 28.11.2018

Fuengirolan yli kaksi miljoonaa LED-valoa ovat hullaannuttaneet minut.

Viime viikolla Fuengirola puettiin jouluasuun. Yli 70 katua, yli 10 aukiota ja yli 100 julkista rakennusta ovat saaneet koristukset jouluvaloista, joissa loistaa kaikkinensa yli kaksi miljoonaa LED-lamppua.

Lähdettiin miehen kanssa sunnuntaina iltalenkille tarkoituksenamme käydä vähän fiilistelemässä jouluasuista kaupunkia. Niinhän siinä sitten kävi, että huomaamattamme tuli illan aikana kuljettua 13 kilometriä. Valo toisensa jälkeen johdatti meitä eteenpäin kuin Itämaan tietäjiä konsanaan.

Ensi alkuun Rafaelin aukion 18-metrinen valokuusi ihastutti. Väriä vaihtavan kuusikehikon sisäänkin saattoi mennä ihmettelemään valospektaakkelia, joka väliin yltyi tuikkimaan spektrin kaikissa väreissä.

Bussikatua, Avenue Los Bolichesia, oli valaistu kilometrien matkalta kadun päälle ripustetuilla tähtivaloilla. Katsetta kannatti kääntää myös pienemmille sivukaduille, sillä jouluvaloja näytti olevan vähän kaikkialla. Fuengirola oikeasti nyt loistaa!

Seuraava huikaiseva valopläjäys tuli vastaan Plaza de la Constituciónilla. Aukiota ympäröivistä puista roikkui valtaisa määrä valoketjuja, jotka hehkuivat melkoisena valomerenä. Jouluista tunnelmaa nostattivat lisäksi aukion pienimuotoiset joulumarkkinat ja kirkon viereen valoista rakennettu seimiasetelma.

Aukio oli minusta tosi kaunis. – Vain lumi puuttuu, totesi mies ja meitä vähän nauratti, kun tajuttiin, että tänä vuonna meillä on varmuudella musta joulu.

Varsinainen jouluvalohuipennus kohdattiin kaupungintalon edustalla Espanjalaisella aukiolla. Aukion yli kurkotti kiemuraisia ”valonauhoja”, jotka päätyivät jättikokoiseen välkkyvään ja valoa vaihtavaan kuusenpalloon. Kokonaisuus on kerrassaan hieno. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan.

Siinä vieressä muuten, Plaza Reyes Catolicosilla hotelli Casa Consistorialin edessä, on Belén, yksi Fuengirolan jouluseimistä. On mahtanut olla iso duuni rakentaa jeesusseimen lisäksi kokonainen kylä kaikkine toimintoineen ja pienine yksityiskohtineen.

Näissä jouluseimikokonaisuuksissa on minusta jotain todella hellyttävää. Espanjassa matkaillessani olen jossain kohdannut kauppoja, jotka myyvät pelkästään tällaista jouluseimissä käytettävää miniatyyritavaraa.

Joulutunnelmaan pääsi tällä reitillä virittäytymään ihan kunnolla. Ja jos jouluvalot ovat sinun juttusi, kannattaa käydä myös Malagassa. 30.11.2018 sytytetään Malagan Larios-kadun (Calle Larios) kuuluisat jouluvalot. 600 000 LED-lamppua, valospektaakkeli ja äänishow tarjoavat ihasteltavaa joka ilta klo 18.30, 20.00 ja 21.30.

Minun on ainakin ihan pakko mennä fiilistelemään. Nämä valojutut ovat vaan niin hurmaavia.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

28.11.2018 14 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Ronda – samassa paketissa kaupunki, kylä ja maaseutu

by Annemaria 15.11.2018

+20 astetta Fuengirolassa. Istumme bussissa, joka kipuaa Serranía de Ronda vuoriston serpentiinitietä yhä ylemmäs. Lämpötila tipahtaa kymmenellä asteella.

Maisemiltaan huikean bussimatkan päätteeksi saavumme Rondaan, yhteen Euroopan vanhimmista kaupungeista. Taivas on kauniin sininen, aurinko helottaa, mutta siltikin toppatakille on käyttöä.

Tekisi mieli kutsua Rondaa kyläksi, vaikka ollaankin kaupungissa. Tunnelma keskellä maaseutua on täysin kylämäinen, vaikka asukkaita kaupungissa on reilut 35.000.

Rondan sijainti rotkon reunalla on eriskummallinen. Kutakuinkin toinen puoli kaupungista sijaitsee El Tajo rotkon reunalla, mikä syvimmältä kohdaltaan on 120 metriä. Kaukana alhaalla virtaa Guadalevin joki. Mietin, että ajattelevatkohan rotkon reunalla asustelevat ihmiset taloissaan koskaan reunojen sortumisvaaraa. Talot sijaitsevat kirjaimellisesti reunalla. Itse kaupunkia ympäröi maaseutu, horisonttia piirtää vuoristojono.

Ronda on kahtia jakautunut kaupunki. Vanhaa kaupunkia, La Ciudadia, ja uutta kaupunkia, El Mercadilloa, yhdistää surullisen kuuluisa Puente Nuevo, uusi silta. Ei silta kuitenkaan mikään uusi ole. Puente Nuevo on valmistunut 1793 edellisen sillan romahdettua 1735, vain kuusi vuotta valmistumisensa jälkeen. Kerrotaan, että romahduksessa sai surmansa peräti 50 ihmistä.

Silta rotkoineen on ehdottomasti Rondan merkittävin nähtävyys. Ympäristö kuhisi turisteja, mutta heti kun poistuimme vanhan kaupungin sokkeloisille kaduille, löysimme toivomaamme valkoisen kylän, pueblo blancon rauhaa.

Kissat paistattelivat päivää ja näyttivät raukean kyllästyneiltä vieressä kameran kanssa hääräävän turistin puuhasteluihin. Jossain kopisivat hevosen kaviot mukulakivikujalla. Miljöö on täynnä valoja ja varjoja, auringon leikkiä yön viilentämillä kiviseinillä.

Sukelsimme yhä syvemmälle kapeiden kujien sisuksiin. Ihmettelimme suurta kirkkojen määrää ja myös moninaisia pikkumuseoita. Väkisinkin kävi mielessä, että onko museoita vain perustettu turistien houkuttumiksi ilman merkittävää antia. Tällä reissulla ei ollut aikaa ottaa siitä selvää.

Viinimuseota jäin jälkeenpäin miettimään. Olisikohan sitten pitänyt poiketa? Ronda on Espanjan eteläisimpiä viininviljelyalueita. Nappasin matkailutoimistosta esitteen Rondan viinikierroksista ja päätin, että jos tulemme uudestaan, viinitilakierros täytyy tehdä.

Tutkailimme vanhan kaupungin ravintolatarjontaa lounasta silmällä pitäen. Hinnoissa oli meistä tällä puolen siltaa turistilisää ja suuntasimme lounastamaan uuden kaupungin puolelle. Päädyimme lopulta originellin tuntuiseen andalusialaiseen ravintolaan El Patioon, jossa selvästi perheen vaimo työskenteli keittiössä ja aviomies tarjoili.

Valinta osoittautuu hyväksi. Vajaalla 11 eurolla irtosi päivän menu, menu del día, joka käsitti listalta valittavan alkuruuan, pääruuan, jälkiruuan, viinin ja leivän. Ei mitään gurmeeta, mutta hyvää kotiruokaa erinomaisella hintalaatusuhteella. Päivän kala, friteeratut boquerónekset, vähän kuin meidän paistetut neulamuikut, olivat tuoreita ja hyvän makuisia.

Olimme varanneet käyntiämme varten viisi ja puoli tuntia ennen bussin lähtöä. Rondassa oli sen verran näkemistä, että aika kului turhankin nopeasti. Ehkä olisi pitänyt olla vähän kauemmin, sillä jäin kaihoamaan keskustan kävelykadun kenkäkauppojen perään. Bongasin niin monet kauniit kengät ja mihin hintaan!

Joku blogini lukijoista kehui Rondan kauneutta iltavalaistuksessa. Voin hyvin kuvitella, miten upealta valaistu silta ja rotko pimeällä näyttävätkään.

Niin se on, että tähän kaupunkiin pitää tulla uudelleen ja tuolla reissulla viipyä yön yli. Ronda on kaupunki, jossa kannattaa ehdottomasti käydä.

Fuengirolasta Rondaan on suora bussiyhteys. Matka kestää parisen tuntia ja maksaa noin yhdeksän euroa/suunta. Rondaan pääsee myös junalla Malagasta (Maria Zambranon asema).

Mukavan jutun Rondasta on kirjoittanut myös Toisiin maisemiin -matkablogin Hanneli. ”Ronda, kaupunki rotkon reunalla” jutun löydät täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

15.11.2018 9 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Ihan tavallista Fuge arkea

by Annemaria 11.11.2018

Huomenta Fuengirolasta. Rakastan erityisesti aamuja täällä. Tuntuu hyvältä herätä marraskuiseen uuteen päivään ja nähdä verhojen välistä auringon pilkistävän. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että valolla on valtaisa vaikutus mielialaamme ja energiatasoomme.

Fuengirola-viikkojen aikana olen voinut kerrassaan hyvin, niin fyysisesti kuin henkisesti. Varmasti toki osittain sen takia, että liikuntaa on tullut lisää, mutta auringolla on varmasti suuri merkitys hyvinvointiin.

Lähes päivittäin on tullut käveltyä yli kymmenen kilometriä. Uusi paikka, mukava ilmasto ja auringonpaiste antavat kummasti intoa ja puhtia. Liikuntaa tulee kuin huomaamatta. On vaan niin mukava kuljeskella uusi reittejä, löytää uusia kulmia, uusia juttuja ja kokea pieniä ”kaupunkiseikkailuja”.

Jokainen Fuengirolassa käynyt on varmaan nähnyt kaupungin symboliksi nousseen suurikokoisen Toron ylhäällä kukkulalla. Kiipesimme yhtenä aamuna ylös kukkulalle johtavaa polkua ihailemaan näköaloja.

Ei Fuengirola 70-lukuisine betonisine tornitaloineen mikään maailman kaunein kaupunki ole, mutta siltikin tämä on kaupunki, jossa tuntuu hyvältä olla. Tänne on ollut mutkatonta sopeutua ja täällä on helppoa elää.

Fuengirolan keskeinen sijainti houkuttaa myös lähiseutumatkailuun. Lähietäisyydellä on kaikenmoista kiinnostavaa nähtävää, hienoja andalusialaisia kaupunkeja ja tunnelmallisia valkoisia kyliä.

Kulkuyhteydet ovat täällä erinomaiset. Paikallisjunalla pääsee puolessa tunnissa Malagaan ja sieltä taas kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä ympäriinsä. Ja jo pelkästään Fuengirolasta pääsee bussilla moneen paikkaan.

Kuten esimerkiksi sijaintinsa vuoksi ainutlaatuiseen Rondan vuoristokaupunkiin. Hyppäsimme yhtenä aamuna bussiin ja teimme päiväretken huikeaan Rondaan. Kerron tästä matkastamme myöhemmin lisää, mutta sanottakoon, että yksi matkapäivä kannattaa ehdottomasti pyhittää tälle kaupungille. Jo pelkkä bussimatka kiemurtelevaa vuoristotietä pitkin upeine näköaloineen on elämys.

Vuoristossa oli tarvetta toppatakille.

Muuten arkemme on alkanut muotoutua. Nahistellaan miehen kanssa väliin niin kuin aiemmin, mutta olen huomannut, että me nauramme täällä selvästi aiempaa enemmän. Jotenkin sellainen yleinen hyväntuulisuus on enemmän läsnä.

Välillä pitää muistuttaa itseään siitä, että emme ole täällä lomalla. Täytyy myöntää, että kun aurinko paistaa ja jatkuvasti ohitat terasseilla istuvia iloisia ihmisiä olut- ja viinilasien ääressä, tekisi itsekin mieli pysähtyä lasilliselle jos toiselle. Lomamoodi voisi jäädä helposti päälle. Tässä kohtaa pitää vaan vetää itselleen rajat ja noudattaa sitä arkea, mikä itselle tuntuu hyvältä. Alkoholi ei ole aiemminkaan kuulunut kaikkiin päiviin, miksi siis täälläkään.

Bileperjantai.

Sen sijaan kahviloissa istuskelusta on tullut meidän jokapäiväinen juttu. Yhtä lailla on ihanaa istua marraskuussa terasseilla ja nauttia välillä herkullinen kakkupala tai raikas smoothie. Tulkoon taas sanottua, että rakastan näitä paikallisia kahvilahintoja.

Hinnoista puheenollen, iloiseksi tekevät myös viinien hinnat niin kaupoissa kuin ravintoloissa. Tehtiin tässä yksi päivä sellainen kodin viinivaraston hankintamatka lähikauppaamme, jonka viinivalikoima on kerrassaan loistava. Lähinnä naurattaa oma ajatusmaailmani. Viinit ovat minusta pääosin liian halpoja, joten ne eivät voi mitenkään olla hyviä. Pakko siis ostaa vähän kalliimpaa 🙂

Jos pääsee koti-ikävä yllättämään, lähikaupasta löytyy apua.

Ollaan me pariin otteeseen pidetty myös ”bileperjantai”. Siis me, jotka eivät kotioloissa koskaan käy juurikaan missään baareissa. Täällä vaan on niin mukava kipittää keskustaan, syödä tapaksia, ottaa muutama lasi viiniä ja katsella paikallista elämää ja ihmisiä. Pikkukaupungissa asuvana nautin sellaisesta sopivasta kaupunkipöhinästä ympärillä.

Tapaskierroksella.

Ollaan tykästytty Ilunion-hotellin vastarempattuun aulabaariin. Tämä paikka edustaa tänne aika poikkeavaa trendikästä baaria. Jotenkaan en jaksa aina oikein innostua rannan muovituoli/muovikelmupaikoista. Tykkään Ilunionin avarasta ilmeestä ja kivasta sisustuksesta. Viihtyisä paikka istahtaa cava-lasilliselle.

Iloinen asia on ollut löytää täältä kirjasto, josta saa suomenkielistä kirjallisuutta. Suomalainen seurakuntakoti ylläpitää pientä kirjastoa, josta kuka tahansa voi lainata. Kiitoksia vaan sinne seurakuntaan.

Olen muuten tutustunut täällä toiseen matkabloggaajaan, Matkakuume-blogia kirjoittavaan Giaan, joka on muuttanut perheensä kanssa Fuengirolaan myös hiljattain. Vietettiin Gian ja lasten kanssa seesteinen aurinkopäivä uima-altaalla ja juotiin siinä ohimennen pullo vaaleanpunaista skumppaa. Lapsiperheen arki täällä voi olla vaikka tällaista 🙂 Jos lapsiperheen kokemukset Fuengirolaan muutosta kiinnostavat, Gian blogin löydät täältä.

”Olepas siinä nyt kiltisti, niin täti ottaa vähän skumppaa.”

Samaan aikaan mies osallistui Sofia-opiston järjestämälle ruuanlaittokurssille, jonka teemana olivat kalat ja merenelävät. Meillä on siis toivonmukaan jatkossakin odotettavissa herkullisia äyriäisaterioita.

Kokkikurssin tuotoksia.

Tässä kohden fiilikset ovat korkealla. Mutta jottei totuus pääsisi unohtumaan, ensi viikolla on töiden takia pakko matkustaa hetkeksi Suomeen. Saapa nähdä, mitä tapahtuu tälle hyvälle fiilikselle. Se on ainakin varmaa: odotan tänne paluuta kuin kuuta nousevaa.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

11.11.2018 8 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirolaRuoka ja viini

Fuengirolan viikonloppu: tapaksia, viiniä ja kotitekoista gurmeeta

by Annemaria 4.11.2018

Aurinkoa, valoa ja lämpöä! Voi ihanuus kuinka hyvältä tuntuu istua marraskuussa parvekkeella ja nostaa naamaa kohti moltsua. Ensimmäisten koleiden ja sateisten päivien jälkeen Andalusian aurinko on pannut parastaan ja jälleen on tarennut päiväaikaan hipsutella kesähepenissä.

Rusketuksesta minun on turha haaveilla, sillä omistan englantilaisen ihotyypin, joka saavuttaa korkeintaan eri tasoisia punaisen sävyjä. Ihan sama mitä suojakertoimia lataan ihooni, lopputulos on aina sama: punainen. Mutta siitäkin huolimatta aurinko tekee NIIN hyvää.

Fuengirolassa alkoi viikonloppuna Ruta de la Tapa -tapahtuma. Reilut 70 kaupungin ravintolaa tarjoilee 2,5 euron hintaista settiä, johon kuuluu paikan oma erotiikkateemaan valmistettu tapas sekä viini tai olut.

Idea on, että asiakkaat keräävät kustakin ravintolasta leiman tapahtumapassiin (saa ravintoloista ja matkailutoimistosta) ja arvostelevat tapakset asteikolla 1-5. Palauttamalla passin matkailutoimistoon osallistuu erilaisten palkintojen arvontaan. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat tunnistaa ikkunassa olevasta julisteesta ja punaisista sydämenmuotoisista ilmapalloista.

Jottei meidän elo nyt menisi ihan kotisohvalla nysväämiseksi, päätimme ryhdistäytyä ja viettää oikein ”bileperjantain”. Suunnistimme iltapäivästä lempikaupunginosaani Constitucion-aukion liepeille, jota kutsun Fuengirolan oikeaksi keskustaksi. Näiltä kulmilta löytyy mukava paikallinen meininki ja rypäs hyviä ravintoloita.

Tapaskierroksemme lähti käyntiin Mercado La Galeriasta, ruokaan ja juomaan keskittyneestä kauppahallista. Jo iltapäivästä jengiä oli mukavasti liikkeellä ja tässä kohden aina huomaa, ettei Espanjassa tarvita musiikkia nostattamaan desibelejä. Paikallisista lähtee huomattavan paljon enemmän ääntä kuin mihin olemme tottuneet.

Koko illan paras tapas-annos meistä löytyi Galerian Myó Sushi -nimisestä ravintolasta. Tócame el puntito (tarkoittanee kosketa minua tai jotain sinne päin) -nimisen annoksen itämaiset maut olivat kertakaikkisen loistavat.

Tänäkin vuonna ihmettelin viinien hyvää laatua. Joimme annosten kanssa niin valko-, puna- kuin roséviinejä, eikä yhtään heikkoa viiniä tullut eteen. Helposti voisi kuvitella, että tähän hintaan saa sitä huonointa ja halvinta laatua.

Melko hyvä turnauskestävyys meillä oli: seitsemän tapasta tuli kierroksen aikana maistettua. Seuraavana aamuna tuli mieleen, että ehkä jossain kohdassa olisi voinut valita alkoholittomankin juoman. Mutta kun ei tullut illalla mieleen… Pääasia kuitenkin, mukavaa oli. Lieventävänä asianhaarana: viinilasilliset olivat monessa paikkaa vajaampia kuin normaalisti.

Löysimme muuten kierroksellamme mielenkiintoisen kahvilan, nimeltään Costa del Sol. Kiinnitin huomiota siihen, että kahvila oli paikallista väkeä täynnä kuin nuijalla lyötynä. Hetken jonotettuamme saimme pöydän ja voin sanoa, että tässä kahvilassa sain parasta kahvia, mitä olen täältä mistään saanut. Panin merkille myös, että tämä on ilmeisesti SE paikka, mihin kannattaa suunnistaa, jos haluaa kunnon churroja suklaakastikkeella.

Huomioni kiinnittivät myös kahvilan kymmenet eläkeläiset, erityisesti mummoryhmät, jotka istuskelivat kahvilassa toistensa seurassa. On niin hienoa nähdä, että iäkkäilläkin ihmisillä on täällä ilmiselvästi vilkasta sosiaalista elämää ja samalla myös harmillista todeta, että meillä mummot istuvat yksin kotonaan perjantai-iltaisin.

Poikkea, jos näet Fuengirolan keskustassa tällaisen kahvilan.

Tästä viikonlopusta näytti nyt kehkeytyvän kovin ruokapainotteinen. Lauantaina suuntasimme Mercadonan jo tutuksi tulleelle kalatiskille. Ostoskoriin valikoitui pieniä simpukoita (oisko suomenkielinen nimi hietasimpukka?) ja jotain isokokoisia katkarapuja. Scamppeina vai langusteinako ne täällä tunnetaan, tietääkö kukaan?

Mies otti vallan keittiössä ja hetken hallinnoi siellä pannujen ja kattiloiden äärellä. Illan menu käsitti valkoviinissä keitettyjä simpukoita, valkosipulissa ja öljyssä tiristettyjä ravunpyrstöjä, villiparsarisottoa ja pullon omenaista cavaa. Perfecto, sanoisinpa.

Edelleenkin naurattaa tuon cavan kanssa. Lähikaupan tarjouksesta nappasin ostoskoriin epäilyttävän halvan cavapullollisen. Otimme pullon lähinnä testiin todetaksemme voiko oikeasti 2,60 euron hintaan saada mitään kelvollista juotavaa. Testin tulos oli selvä. Oikeasti voi. Itse asiassa kyseinen cava osoittautui melkoiseksi hinta-laatusuhdelöydöksi.

Päivät menevät täällä ihan sekaisin. Aamulla piti pinnistää mieltä muistaakseen mikä viikonpäivä tänään oikein. Ystävääni lainaten: ”ei sille voi mitään, että vähän tuntuu joka päivä siltä kuin olisi perjantai”.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4.11.2018 4 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Espanja tekee ihmiselle hyvää

by Annemaria 31.10.2018

Ensimmäinen viikko Fuengirolassa Vain Elämää Espanjassa -kokeilua takana. Päivät ovat olleet meillä edelleenkin normaalin arjen opettelua. Ei mitään suuria highlighteja, vaan pikemminkin sellaisia pieniä ja päivittäisiä hyvää mieltä tuottavia asioita.

Suurin yksittäinen hyvän mielen synnyttäjä on ehdottomasti aamuiset lenkkimme meren rannalla. En todellakaan lukeudu aamuihmisiin, puhumattakaan siitä, että aamuvarhaisella suuntaisin ensimmäiseksi lenkille. Normaalisti vaadin aamuisin aikaa käynnistymiseen, enkä kykene heti aamusta oikein mihinkään.

Kun ensimmäisen kerran vedin auringonnousun aikaan trikoita ja lenkkareita jalkaan, tuntui lähinnä kummalta, että tein sen ihan omasta tahdostani. Eikä se tuntunut yhtään huonolta asialta. Päinvastoin, rantabulevardille oli kiire, jottei missaisi meren takaa nousevaa aurinkoa. Vain hetki niin taivaanranta on punertunut ja aurinko kivunnut asemiin. Päivä nousee täällä todella nopeasti.

Enpä muista koskaan nähneeni niin paljon iäkkäitä lenkkeilijöitä samalla kertaa ja ne herraparatkoon useat vielä juoksevat. Monesti vähän huvittaa, kun kuvittelee lähenevän juoksijan olevan nuori, mutta lähelle tullessa hän paljastuukin jo hyvissä vuosissa eläkeikää olevaksi. Olenkohan koskaan nähnyt myöskään näin paljon hyväkuntoisia eläkeläisiä?

Tarkemmin ajateltuna, mikäpä se on näissä keleissä ja maisemissa lenkkeillä läpi vuoden. Ei tarvitse köpötellä jäisillä kaduilla, eikä useasti hytistellä paksujen toppakerrosten alla. Tässä kohtaa auringolla on ilmeisemmin hyvä vaikutus. Ja kaiken lisäksi suurin osa vastaantulijoista hymyilee!

Tosin toppatakeille on meillekin ollut jo käyttöä. Päivälämpötila tipahti reilulla kymmenellä asteella ja mereltä puhaltava puuskittainen tuuli teki kelistä aika vilpoista. Vihmovaa sadettakin on saatu. Talvea sitä Costa del Solillakin eletään, vaikka auringon lämmittäessä tämä kyllä useimmiten pääsee unohtumaan.

Aamulenkin jälkeisistä aamukahveista on tullut meille jo jonkinlainen rutiini. Lähellämme on erinomainen Granier-ketjun kahvila, jonka kahvi on hyvää ja tiski täynnä tuoreita ja herkullisia leivonnaisia. Ehkä suunniteltu painonpudotukseni etenisi nopeammin, jos malttaisin jättää väliin monet kahvilan herkut kuten suklaapäällysteiset munkit. Mutta kuka voi vastustaa noita herkullisia tiskejä?

Kahvilaihanuuksien lisäksi nautintoa tuottaa myös kahviloiden hintataso. Suomessa ei tulisi kuuloonkaan, että raaskisimme notkua kahviloissa niin paljon kuin täällä.

Jo aiemmilta Fuengirolan matkoilta bussikadulta tutuksi tullut kahvila Lorena Café lukeutuu myös yhdeksi suosikkipaikakseni. Kaikki pienet syötävät täällä ovat hyviä, mutta erikoisesti olen rakastunut paikan smootheihin ja vastapuristettuihin tuoremehuihin. Inkivääriä, omenaa, sitruunaa ja minttua sisältävä Detox Mediterraneo mehu on parasta, mitä mehumaailmassa tällä hetkellä tiedän.

Suuri hupi meille on edelleenkin kuljeskella suurten markettien ruokaosastoilla. Ajoimme yhtenä päivänä bussilla Fuengirolan suurimpaan ostoskeskukseen Miramareen tekemään muutamia hankintoja. Asunnossamme on kyllä liinavaatteet, mutta vain yksittäisiä lakanoita. Kaipasimme pussilakanoita ja suuntasimme Primarkin halpisrättikauppaan etsimään sopivan hintaista tarjontaa. Mukaan tarttui myös lämpimät aamutossut, sillä marmorilaattalattiat ovat kodissamme paljaalle jalalle kylmät. Ymmärrän hyvin miksi täällä on joka puolella niin paljon aamutossuja myynnissä.

Miramaressa on myös suuri Carrefourin marketti, jonne jäimme jumiin. Etenkin mies on haltioissaan valtaisasta ruokien ja raaka-aineiden tarjonnasta. Kauppakassiin näyttää nyt napsahtelevan alituiseen kaikenlaisia herkkuja, mutta sallittakoon se tässä vaiheessa. Tavallisen kotiruuan aika varmasti vielä tulee.

Kunnollisen suodatinkahvin löytäminen on osoittautunut haastavaksi. Paahto on aivan erilainen kuin se mihin olemme tottuneet ja kahvi jauhetaan täällä kummallisen puuterimaiseksi. Molemmat ostamamme testipakkaukset ovat osoittautuneet suomalaiseen kahvimakuun kitkeriksi. Jos joku tietää, mitä merkkiä kannattaa ostaa, mieluusti otetaan vinkkejä vastaan.

Aamulenkillä bongailee kauniita juttuja.

Iltaelämä hakee vielä muotoutumistaan. Minua huvittaa, että espanjaa osaamattomina tuijotamme paikallisia tv-ohjelmia hyvin intensiivisesti ja yritämme arvuutella, mistä niissä on kyse. Ikävä kyllä elokuvat ovat päälle dupattuja, joten niistäkään ei oikein saa kiinni.

Täällä sitä vaan Espanjassa vietetään kotisohvailtoja tuijottamassa telkusta paikallisia visailuohjelmia, joista ei ymmärrä tuon taivaallista. Kuin kaksi eläkeläistä konsanaan 🙂 .

Loppuviikosta päätettiin viettää baariperjantai. Marraskuun ensimmäisenä päivänä alkaa Fuengirolan Ruta de la Tapa -viikot, jotka täällä Fuengirolassa toteutetaan aina erotiikkatapas teemalla. Ideana on, että tapahtumaan osallistuvat kymmenet ravintolat valmistamat oman nimikkotapaksensa ja kilpailevat samalla parhaasta Ruta de la Tapa -tittelistä. Tapas ja juoma kustantaa joka paikassa saman 2,5 euroa. Viime vuotisesta kierroksesta voit lukea täältä.

Tällaista arkea tällä erää. Meidän mielestä aika mukavaa sellaista.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

31.10.2018 8 comments
AndalusiaCosta del SolEspanja

Uusi arki Fuengirolassa lähti käyntiin

by Annemaria 27.10.2018

Täällä ollaan vihdoinkin, Fuengirolan esikaupunkialueella Torreblancassa. Muutama päivä takana espanjalaista arkea, ihmettelyä, päämäärätöntä kuljeskelua ja uuden kotimme lähiympäristöön tutustumista.

Vaikka pääosin aurinko on pysytellyt pilvirintaman takana, niin vietävän hyvältä on tuntunut vaihtaa Suomen lokakuinen hyytävyys kesäiseen lämpöön. On saanut jälleen pukea ylleen kesähamosen, istua terasseilla, omalla partsilla ja syödä ulkona. Olen myös nauttinut suunnattomasti meren läheisyydestä ja siitä, että kolmessa minuutissa asunnostamme olemme rantabulevardilla.

Suomalainen ja espanjalainen käsitys lämpimästä säästä näyttää olevan erilainen. Ensimmäisenä iltana menimme kotimme viereiseen italialaiseen ravintolaan pizzoille ja ainoina asiakkaina istuimme ulos terassille. Tarjoilija tuli ottamaan tilauksemme hytisten ja ihmetteli, että miten me siellä ulkona tarkenemme istua. Jos tarkenee iltamyöhällä istua ulkosalla t-paidassa, ei voi olla kylmä.

Ensimmäisten päivien agendalla on ollut lähinnä kotimme lähiympäristöön tutustuminen ja kaikenlaisten käytännön asioiden hoitaminen. Missä on lähin ja paras ruokakauppa? Mistä hankkia kalat/merenelävät/lihat/vihannekset/leivät/viini? Minkälaisia ravintoloita ja kahviloita löytyy talomme ympäristöstä? Mistä ylipäätään saa mitäkin?

Ensimmäisten hankintojen listalla on ollut perustaa keittiön peruselintarvikkeisto mausteineen ja tehdä täydennyksiä kotimme astiastoon. Ilman skumppalaseja ei tule toimeen 🙂

Etukäteen vähän jänskätti millainen loppuvuoden kotimme tulisi olemaan. Pieni riski on siinä, kun asunnon vuokraa kuvien perusteella näkemättä sitä livenä. Pääosin asuntomme on juuri niin hyvä kuin kuvista pystyi päättelemään. Kalustus on uutta ja nykyaikaista, tekstiilit raikkaita, huoneisto on kivan tilava ja valoisa ja kylppärit asiallisia. Luksusta on se, että meillä on miehen kanssa oikein omat kylppärit. Kerrankin saan levitellä purkit ja purnukat mieleni mukaan.

Arvostan myös sitä, että taloyhtiö on hyvässä kunnossa ja kaikki on siistiä ja selvästi hyvässä hoidossa. Pihalla on koko vuoden avoinna oleva uima-allas, padel-kenttä ja katoksessa pingispöytä. Sitä emme ole vielä keksineet, onko pelivälineitä jossain saatavilla. Kämppämme on mukavasti rauhalliselle sisäpihalle päin ja yöt on tullut nukuttua hyvin.

Suurempi ärsytystä herättävä asia oli, ettei asunnossa lupauksista huolimatta olekaan astianpesukonetta. Harmittaa, sillä astianpesukone oli meille yksi valintakriteereistä. Tuntuu vähän oudolta, että kiinteistövälittäjä sanoi epähuomiossaan luulleensa asunnossa olevan astianpesukoneen, koska varustetaso on muuten niin korkea. Hmmm, mitenhän tuohon pitäisi suhtautua tai voimmeko ylipäänsä vaatia tästä mitään korvausta?

Toisen kylppärimme viemäri haiskahtaa, parveke oli odotettua pienempi, ilmanvaihdossa olisi toivomisen varaa, ääniseristys on espanjalaiseen tapaan olematon ja kahvinkeitin on armottoman hidas, mutta nämä asiat nyt ovat lähinnä sellaisia pieniä juttuja, joiden kanssa pystyy elämään. Siihen kai aina ulkomailla joutuu tottumaan, ettei kaikki toimi aina niin kuin kotona Suomessa.

Aamupäivän käynti hyvin varustettuun Mercadonan ruokakauppaan sai ruuanlaitosta huolehtivan mieheni hykertelemään mielihyvästä. Ruoka täällä tosiaankin maksaa PALJON vähemmän kuin Suomessa. Viinistä nyt ei tarvitse varmaan edes mainita. Kalatiski suorastaan hiljensi ruokaorientoituneen ja tänä iltana keitellään valkoviinissä tuoreita sinisimpukoita. Mielihyvää itselleni tuotti myös automaatti, jolla pystyy itse puristamaan appelsiinimehunsa tuoreista appelsiineista. Luksusta, sanonpa vaan.

Bongasin juna-aseman viereltä kukkamyyntipisteen ja kukkafriikkinä kasvien hinnat saivat suupielet entisestään ylöspäin. Ison kukkakimpun saa muutamalla eurolla ja sellainen jättipuska lähtee kympillä. Tuoreita kukkia kotonamme tulee jatkossa varmasti olemaan useasti. Vähän jo mietin, että pitäisikö parvekkeelle laittaa kesäkukkia ja istuttaa yrttejä. Täällä ne menestyvät ulkona vuoden läpeensä.

Luulenpa, että myös kahviloissa tulee istuskeltua Suomea enemmän. Lempikahvini cafe cortado kustantaa vain reilun euron, joten uskon, että mieluusti istahtaa kupilliselle useammankin kerran päivässä. Jos sitten ei hinnalla pilattu ole viinilasillinenkaan.

Tässä pikku hiljaa rakentelemme arkeamme tänne Andalusian auringon alle. Nyt on hyvät ensi-ihastumisen fiilikset ja menossa sisäinen bilevaihe, mutta siihen pitää varautua, että ehkä jossain kohdin arki täälläkin voi maistua puulta. Uutuus menettää usein hohdokkuutensa, kun asioista tulee arkisia. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettemme ole lomalla. Omat arkirutiinit pitää täälläkin muodostaa ja rytmittää elämää, kuten kotonammekin Suomessa. Se millä lisääntynyt vapaa-aika täytetään, jää nähtäväksi.

Aurinko kimaltelee houkuttelevasti alapuolella olevalle uima-altaalle. Taidan tästä nyt lähteä testaamaan, onko vesi sen verran lämmintä, että siinä tarkenisi pulahtaa. Huomiseksi on luvassa viileämpää.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

27.10.2018 18 comments
AndalusiaCosta del SolEspanjaFuengirola

Mitä kuuluu Fuengirolaan muutolle?

by Annemaria 24.8.2018

Tulkoon marraskuu, pakkanen ja pimeys. Tänä vuonna odotan loppusyksyä ihan innolla.

Kerroin alkukesästä siitä, että teimme miehen kanssa päätöksen talvipakolaiseksi ryhtymisestä. Vuosi toisensa jälkeen marraskuinen kaamos, valon vähäisyys ja kylmyys ovat tuntuneet yhä ahdistavammilta.

Salaisissa toiveissamme olimme heittäneet lähinnä haaveena, että voisiko joskus olla sellainen tilanne, että pitkän talvikauden voisikin vaihtaa valoon ja auringon lämpöön. Emme kaipaa mitään yltiöpäistä hellettä ja ainaista kesää, vaan meille miellyttävin ympäristö elämiseen olisi Suomen kevättä/kesää vastaava lämpötila. Pääasia, ettei tarvitsisi elää pitkää ja pimeää kautta mökkiin eristäytyneenä.

Haaveet ovat toteuttamista varten. Asiat eivät useinkaan ole niin mahdottomia kuin ensi alkuun ajattelee. Täytyy vaan lähteä kulkemaan sitä kohden, mitä oikeasti tahtoo. Usein se tarkoittaa jostain luopumista, asioiden järjestelyä ja suunnitelmallisuutta. Meidän kohdalla myös yllättäviä eteen tulleita elämän muutoksia, jotka nopeuttivat päätöksentekoa.

Omalta osaltani tarvittiin työkuvioiden järkkäilyä. Jätin koko kesälomani loppusyksyyn, anoin pätkän virkavapautta ja hommasin hyvissä ajoin tukun edullisia lentolippuja välille Helsinki-Malaga. Työtä on tehtävä edelleen, joten tulen lentämään seuraavan puolen vuoden ajan tiuhaan kahden kodin väliä. Pystyn jaksottamaan työtäni pidentämällä työpäivää ja työviikkoa ja näin kompensoimaan poissaoloaikaa.

Tarvittiin myös himpun verran rohkeutta tehdä päätös heittäytymisestä uuteen juttuun. Oma suunnitelmamme tosin ei mistään rohkeimmasta päästä ole, mutta meidän aiemmassa työorientoituneessa elämässämme kuitenkin poikkeuksellinen. Alkukesästä kypsyi päätös siitä, että tulisimme viettämään tulevan talvikauden Espanjan auringossa. Tulevaksi asuinpaikaksemme valikoitui Aurinkorannikon Fuengirola.

Myönnetään, että aluksi Fuengirola tuntui itsestänikin aika tylsältä vaihtoehdolta, mutta sitä puolsivat monet käytännön seikat. Ensinnäkin hyvien kalustettujen vuokra-asuntojen tarjonta lyhyehkölle ajalle oli tällä alueella eteläisen Espanjan runsainta.

Toiseksi meillä asuu alueella ystäviä, joten seuraa ja sosiaalista elämää on heti tarjolla. Paljon vaakakupissa merkitsi myös Fuengirolan sijainti nopean junayhteyden päässä Malagasta. Ison kaupungin läheisyys runsaine palveluineen on pelkkää plussaa ja matkustusmahdollisuudet Malagasta muualle Andalusiaan ovat näppärät.

Tein kesän alussa pikaisen matkan Costa del Solille tarkoituksenani etsiä meille sopivaa vuokra-asuntoa. Vähän yllätys oli, ettei oikeastaan mitään sopivaa vaihtoehtoa tuolla reissulla tullut esiin. Mikäli itse olet etsimässä Fuengirolasta vuokra-asuntoa, epätoivoon ei kannata vaipua vaikka et heti löytäisikään hakemaasi asuntoa.

Asuntotarjontaa alueella on niin paljon, että jos aktiivisesti seuraat välittäjien sivustoja sekä vuokraamisen Facebook-ryhmiä, mitä todennäköisemmin löydät etsimäsi. Hyvät kohteet näyttävät menevän nopeasti, joten päätöksen kanssa ei kannata kauaa jahkailla. Linkkejä asunnon etsimiseen löydät aiemmasta jutustani täältä.

Meillä on nyt sitten asunto tai paremminkin kaksi asuntoa vuokrattuna puoleksi vuodeksi. Huolimatta lukuisista varoituksista käyttää vuokrauksessa Tori.fi -sivustoa otimme riskin, sillä täältä löytyi meille passeli yksityisen vuokraama asunto ensi vuoden alusta. Asunnon omistaja on suomalainen.

Vaakakupissa painoi paljon asunnon hyvä kunto, riittävän kokoinen parveke ja uusi kalustus. Kotikokkimme arvotti korkealle myös kunnon keittiön astianpesukoneineen. Yllättävän monissa espanjalaisissa asunnoissa kalustus oli turhan retroa tai keittiön varustustaso ei vastannut nykypäivää. Sijainti rauhallisemmalla Torreblancan alueella on meistä hyvä. Juna-aseman sijainti lyhyen kävelymatkan päässä on myös etu.

Kahden makuuhuoneen ja kahden kylpyhuoneen asunnosta maksamme vuokraa wifin kanssa 730 euroa kuukaudelta + normaalit käyttökulut vedestä ja sähköstä. Yksityiseltä vuokraamisen hyvä puoli on siinä, ettei tarvitse maksaa välityspalkkiota, joten tässäkin säästää vähän.

Hieman myöhemmin löysin samalta Torreblancan alueelta loppuvuodeksi toisen kahden makuuhuoneen ja kahden kylpyhuoneen asunnon, jossa ainakin kuvien perusteella näytti olevan hyvä kunto ja uudehko sisustus. Asunnon omistaa espanjalainen pariskunta, mutta vuokrauksen hoiti suomalainen kiinteistövälitysfirma.

Tästä asunnosta maksamme vuokraa 790 euroa/kk + veden ja sähkön. Lisäksi välitysfirma laskutti 200 euroa välityspalkkiota. Mitä mieltä olette? Ovatko vuokraamiemme asuntojen vuokrat kohtuulliset? Oma käsitykseni on, että melko tavalla normaalilla vuokratasolla mennään.

Pientä kihelmöintiä syksyn osalta on siis ilmassa. Kiva odottaa ihan uudenlaista vaihetta elämässä. Vähän myös jänskättää kuinka onnistuneita asuntojen vuokraukset ovat niitä näkemättä. Olen lueskellut varmaan liikaa kauhukertomuksia kosteista ja kylmistä homepesistä.

Joka tapauksessa odotan innolla lenkkejä meren rannalla, torien ja kauppojen runsasta merenelävien tarjontaa ja pieniä matkoja lähiympäristöön sekä ennen kaikkea syys- ja talvikauden viettoa valossa ja toivottavasti ainakin jossain määrin myös lämmössä.

Keväällä olemme viisaampia, oliko tämä meidän juttu vai tuliko tehtyä sittenkin väärä valinta. Loppusyksystä luvassa raportteja Andalusian auringon alta.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

24.8.2018 10 comments
Costa del SolEspanjaFuengirola

Kokemuksia asunnon vuokraamisesta Fuengirolasta

by Annemaria 2.6.2018

Sanottakoon ihan alkuun, että tässä ei puhu kokemuksen karhea rintaääni vaan päinvastoin. Taustalla on tuleva talvipakolainen, tavisturisti, joka lähti Costa del Solille talviasuntoa vuokraamaan ja kuinkas siinä sitten kävikään?

Kirjoittelin aiemmin, että elämässä pitää vaan heittäytyä uudenlaisiin juttuihin ja tehdä haaveista totta, tai ainakin lähteä tarpomaan unelmiensa suuntaan. Kun kunto on vielä hyvä, eivätkä fyysiset rajoitteet ole kaventamassa toimintaa, on oiva aika tarttua niihin juttuihin, joita päiväunissaan on joskus mietiskellyt. Syntyi yhteinen päätös miehen kanssa, että ensi talven lumia tamppaillaan Suomen kamaralla niin vähän kuin suinkin.

Ensi talvi kuljetaan näissä maisemissa.

Alueen rajausta

Haaveesta toimeen ja niin minut valtuutettiin talvipesän etsintään jostain päin Espanjan aurinkorannikkoa. Ensi alkuun mietittiin budjettia; mihin meillä maksimissaan olisi varaa. Alueen vuokrat ovat nousussa ja tosiasia on, että jo yhden makkarin asunnosta tulee varautua maksamaan yli 700 euroa kuukaudelta. Tähän päälle tulevat yleensä vielä käyttökulut eli sähkö, vesi ja netti.

Sitten mietittiin potentiaalista aluetta, jonka rajasimme kutakuinkin Fuengirolan ja sen lähiympäristön tienoille. Painavin syy tähän olivat oikean kaupungin hyvät juna- ja bussiyhteydet eri puolille Andalusiaa. Tarkoituksemme on kierrellä ympäri Etelä-Espanjaa ja hyvä julkinen liikenne sekä Malagan läheisyys ovat tässä silkkaa plussaa. Joudun myös käymään Suomessa välillä töissä, joten lentokentän helppo saavutettavuus auttaa asiaa.

Normaaliin elämään tarvitaan muuta kuin aurinkorasva- ja matkamuistomyymälöitä, joten tässäkin suhteessa Fuengirola oikean kaupungin palveluineen tuntui hyvältä.

Jotain tällaista meillä oli mielessä 🙂No, ei nyt kuitenkaan. Nämä miljööt ovat lähempänä todellisuutta.

Vuokravälittäjien viidakko

Mistään mitään tietämättömänä oli aluksi vaikea hahmottaa, mitä kautta kannattaisi lähteä etsimään sopivaa vuokra-asuntoa. Erimaalaisia kiinteistönvälittäjiä on Fuengirolan alueella pilvin pimein ja siihen päälle tulevat vielä eri portaaleista löytyvät yksityiset tarjoajat. Viidakkoa selvitettäväksi tuntui olevan riittämiin.

Etsin alan yrityksiä googlettamalla, Facebookista ja ystävien vinkkien perusteella. Näin pystyin mielestäni kartoittamaan merkittävimmät alueen suomalaistoimijat. Hylkäsin kaikki yritykset, joiden nettisivut eivät olleet kunnossa esim. kuvien heikon laadun, asuntojen heikon tason tai vanhentuneen aineiston/sivujen päivityksen perusteella.

Katsoin helpoimmaksi rajata yhteydenoton pelkästään suomen kielellä toimiviin yrityksiin, sillä jotenkin vaan tuntui selkeämmältä etsiä tätä kautta. Poikkesin paikan päällä yhdessä espanjalaisessakin vuokrafirmassa ja huomasin selvän eron asuntojen laatutasossa. Suomalainen ehkä tietää paremmin, mitä toinen suomalainen talviasunnolta vaatii. Espanjalainen ja suomalainen käsitys laadusta näytti olevan aika kaukana toisistaan, jos sitten sisustuksellisetkaan asiat eivät ihan natsanneet.

Aloitin asunnon etsimisen ottamalla sähköpostilla etukäteen yhteyttä Fuengirolassa suomen kielellä toimiviin kiinteistönvälitysfirmoihin, jotka vuokraavat loma-asuntoja kuukausivuokrilla. Haussa oli hyväkuntoinen yhden tai kahden makuuhuoneen asunto noin puoleksi vuodeksi loppusyksystä alkaen.

Suurin osa yrityksistä, joihin otin yhteyttä, olivat yhteydessä takaisin, mutta joukossa oli pari sellaista, jotka eivät vaivautuneet edes vastaamaan millään tavoin. Tästä voi lukea omaa kieltään palvelun tasosta, joten hyllytin nämä yritykset. Rajasin mielenkiintoni loppujen lopuksi viiteen toimijaan.

Kunnon keittiö on toivelistallamme korkealla.Kuin myös tilava parveke näköaloin. Ja viihtyisä sisustus on tärkeää sekin. En sittenkään viihtyisi 70-lukuisten mummokalusteiden kanssa.

Riskialtista hommaako?

Olimme alkuun latoneet tiskiin ilmeisesti turhan rajaavat speksit, sillä vastaukseksi sain pääosin eioota. Merinäköala, juna-aseman läheisyys, tilava ja aurinkoinen eteläparveke, astianpesukone, skandinaavinen sisustus, hyvätasoinen keittiö ja kylppäri, lähellä palveluita… No, ainahan sitä voi toivoa, mutta ilmeisesti nyt kaikkea ei voi saada ainakaan siinä vuokratasossa, mihin pystymme.

Olin tehnyt kotitehtäväni kunnolla ja tutustunut varmaan lähes kaikkiin ongelmiin, mitä asunnon vuokraamisessa Espanjasta saattaa tulla eteen. Ainakin löysin aimo annoksen pelottelua homeisista ja kylmistä kämpistä, puutteellisista lukoista sekä vuokravälittäjien huijauksista, kuten takuuvuokrista, joita ei koskaan palautettu tai pahimmillaan vuokrakohteista, joita ei ollut olemassakaan.

”Talvikuukaudet voivat olla kylmiä ja kosteita. Tarkista, että asunnossa on lämmitys esim. tarvittava määrä ilmalämpöpumppuja. Vältä tästä syystä itä- ja pohjoisparveketta. Varmista, että asunnossa on kunnon turvalukot ja mieluiten suljettu piha-alue. Käytä luotettavaa vuokravälitysfirmaa ja vältä asunnon vuokraamista yksityiseltä. Vältä pohjakerrosta, joka on aina turvattomin, kylmin ja alttein tuhohyönteisille. Varmista, että sähköstä ja vedestä laskutetaan kulutuksen mukaan.”

Vähän alkoi tuntua, että toivotut kriteerit rajasivat asunnonhakua yhä vaan kapeammalle sektorille. Ja tähän kun vielä lisättiin toivomamme kaupunginosat, alkoi jo tuntua, että tämä oli mission impossible.

Vaikka en mikään auringonpalvoja olekaan, meren läheisyys olisi kiva. Enkä panisi pahaksi myöskään taloyhtiön uima-allasta. Ravintolapalvelut lähettyvillä ovat myös iso plussa.

Kokemuksia välittäjistä

Siispä mitään konkreettista ei ollut plakkarissa, kun matkasin Fuengirolaan. Muutaman päivän aikana kiersin siellä ne suomalaiset kiinteistönvälittäjät, jotka olivat vastanneet yhteydenottopyyntöihini ja joiden toimistot löysin keskusta-alueelta. Lisäksi kävin katsomassa yhtä yksityisen tarjoamaa asuntoa.

Pulaa hyvistä vuokrakohteista näytti olevan ja siksi en saanut hommaa eteenpäin muuten kuin jättämällä yhteystietoni ja vuokratoiveeni välittäjille. Mielenkiintoista nähdä ottaako näistä kukaan yhteyttä vai hautautuvatko tietoni kymmenien muiden kaltaisteni listalle.

Täytyy sanoa, että parasta palvelua sain Los Pacosin alueella toimivalta Spainlomien Petri Heinäseltä. Petri kertoi, että hänelle on tärkeää, että välittäjä tuntee henkilökohtaisesti välitettävän kohteen ja siksi he käyvät itse aina paikan päällä katsomassa ja kuvaamassa asunnon. Kuvat pyritään ottamaan totuuden mukaisiksi ja sellaisiksi, jotka antavat asunnosta mahdollisimman paljon informaatiota. Toiminta muutenkin tuntui hyvin ammattimaiselta.

Kävin Petrin kanssa myös katsomassa muutamaa sillä hetkellä vapaana olevaa asuntoa, jotka olivat ikävä kyllä talvikuukausiksi varattuja. Nuo asunnot kuitenkin kertoivat omaa kieltään siitä, että yrityksen vuokrakohteet olivat laadukkaita.

Lopulta sopiva asunto löytyi Zodiacohouses-nimiseltä yritykseltä, jonka kanssa kaikki asiat sujuivat moitteettomasti.

Näihin yrityksiin olen ollut yhteyksissä ja näistä on minuun päin otettu yhteyttä:

www.zodiacohouses.com

www.spainlomat.com

www.kesakatu.es

www.rantakyla.com

http://asunnot.jaaespanjaan.com/ (yhteydessä vain netin välityksellä)

www.asuntodelsol.fi (yhteydessä vain netin välityksellä)

Facebookin rooli Aurinkorannikon asuntojen vuokrauksessa on koko ajan kasvanut. Vuokra-asuntoa etsivän kannattaakin olla Facebookissa aktiivinen ja ottaa seurantaan ainakin seuraavat ryhmät:

Costa del Sol asunnot

Costa del Solin asunnot

Aurinkorannikon asunnot

Costan vuokra-asunnot

Ainakin sen vinkin voisin antaa aurinkorannikon vuokra-asunnosta haaveilevalle, että ole ajoissa liikkeellä, etenkin jos mielit asuntoa pidemmälle ajanjaksolle. Kuulin, että nyt vuokrattiin jo vuoden 2019 syksyä. Me olemme ikävä kyllä pahasti myöhässä. Kun löydät itsellesi sopivan kohteen, älä jahkaile, vaan iske kiinni mahdollisimman nopeasti. Hyvät kohteet tuppaavat menevään saman tien.

Onko sinulla ollut minkälaisia kokemuksia asunnon vuokraamisesta Costa del Solin alueelta?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

2.6.2018 3 comments
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

BLOGIN TAKANA

BLOGIN TAKANA

Elämästä hullaantuneen kukkamekkotädin matkablogi, jossa seikkaillaan maalla, merellä ja samppanjabaareissa. Elämännälkäinen visualisti ja ruuan perässä matkaava kulinaristi rakastaa Espanjaa, lumoutuu Lapista ja inspiroituu kaikesta kauniista. Ja väliin juo samppanjaa, olosuhteiden pakosta joskus myös muovimukista.

YHTEISTYÖ – OTA YHTEYTTÄ

samppanjaa.muovimukista@gmail.com
Teen mielelläni yhteistyötä blogini linjaan sopivien yritysten kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä mediakortti.

SEURAA BLOGIA MUUALLA

Facebook Instagram

Viimeisimmät julkaisut

  • Menolippu Malagaan ja muita positiivisia asioita

    14.10.2026
  • Pystynkö päästämään irti?

    23.9.2026
  • Olympos ja Kasos, kivat päiväretkikohteet Karpathoksen Pigadiasta

    17.9.2026
  • Kreikan Karpathos sopii rantalomailijalle

    11.9.2026
  • Pieniä askelia eteenpäin

    20.8.2026

Kategoriat

  • Ahvenanmaa (9)
  • Andalusia (99)
  • Bloggaaminen (6)
  • Costa del Sol (79)
  • Elämä (17)
  • Elämäntaito (65)
  • Espanja (152)
  • Etelä-Karjala (10)
  • Etelä-Savo (20)
  • Fuengirola (51)
  • Ikääntyminen (24)
  • Italia (2)
  • Kainuu (4)
  • Kanariansaaret (15)
  • Katalonia (21)
  • Kreikka (2)
  • Kroatia (5)
  • Lappi (45)
  • Lesken elämää (11)
  • Luontomatkailu (39)
  • Majoitus Suomessa (42)
  • Matkaturvallisuus (7)
  • Museot Suomi (16)
  • Norja (3)
  • Pohjois-Karjala (9)
  • Pohjois-Savo (3)
  • Putiikkien helmiä (3)
  • Ranska (13)
  • Retkeily (27)
  • Risteilyt (21)
  • Ruoka ja viini (66)
  • Ruotsi (3)
  • Saimaa (12)
  • Saksa (2)
  • Singapore (7)
  • Suomen kaupungit (29)
  • Syöpä perheessä (12)
  • Taide ja kulttuuri (26)
  • Tanska (5)
  • Unkari (7)
  • Venäjä (8)
  • Viro (20)
  • Yleinen (116)

Instagram

@2023 - Samppanjaa Muovimukista

Samppanjaa muovimukista
  • KOTI
  • Blogin takana
  • Yhteistyö