Tavaraähky. Informaatioähky. Tapahtumaähky. Matkaähky…. Kutsuttakoon tätä nyt miksi vaan, mutta minua ilmeisemmin vaivaa ähky.
Tunne siitä, että kaikkea on ympärilläni liikaa, alkoi paikallisen marketin elintarvikeosastolla. Käyn Suomessa harvoin ruokakaupassa. Minua on siunattu miehellä, joka hoitaa meidän taloudessa pääosin ruokaostokset ja myös ruuanlaiton.
Nyt töiden takia joudun välillä jättämään Fuengirolan, lentämään Suomeen ja viettämään aikaa enemmän yksikseni. Se on tarkoittanut myös pakkoa tehdä entistä lähempää tuttavuutta ruokakauppojen kanssa.
Ruokaostosten teko on minusta hankalaa ja siksi olen venyttänyt kauppaan menoa usein niin, ettei jääkaapissa oikeasti ole muuta kuin se valo. Kunnon kansalaisen tavoin olen sitten vaellellut kylpyammeen kokoisten ostoskärryjen kanssa Prisman ruokaosaston käytävillä ja yrittänyt kuumeisesti keksiä kärryihini täytettä.
Kuten tiedätte, ongelma ei ole siinä, etteikö ostettavaa olisi. Ongelma on siinä, että minusta kaikkea on liikaa. Minä onneton ja harjaantumaton kuluttaja olen eksyksissä tuon kaiken ylettömän tavaramäärän keskellä. Jos en ole etukäteen suunnitellut, mitä hankkia ja tehnyt valmista ostoslistaa mukaan, olen kauppareissulla jotenkin hukassa mihin tarttua ja mitä valita. Terveisiä vaan yhdenlaiselta uusavuttomalta.
Ei riitä, että päätän ostaa pussin perunapakasteita. Olisi tarjolla kymmeniltä valmistajilta ranskalaisia, mikrovalmiita ranskalaisia, maalaisranskanperunoita, tikkuperunoita, lohkoperunoita, suikaleperunoita, viipaleperunoita, ristikkoperunoita, perunanoisetteja, puikulaperunoita, lankkuperunoita, kermaperunoita, pariisinperunoita, röstiperunoita… Kymmenen metriä pelkkää perunapakastetta. Kuka osaa enää valita? Help me!
Tarvitsemmeko todella 35 erilaista litran maitopurkkia tai 15 erilaista pientä ananassäilykepurkkia? Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että kaikkea tavaraa on kaupoissamme aivan liikaa.
Inhoan vanhojen aikojen haikailua, mutta tässä kohtaa minun tuli ikävä sinisen ja punaisen maitopurkin aikaa. Maailmaa, jossa pystyi tekemään selkeitä valintoja. Pieni ihminen on hukassa, kun valinnanvaraa on liian paljon.
Less is more. 
Jos kaupoissa on minusta kaikkea liikaa, liikaan tavaramäärään törmään myös kotona. Olen ollut itse luomassa lisä-ähkyä omalla käyttäytymiselläni. Miksi meillä on kaapeissa lukuisia astioita, joita emme koskaan käytä? Miksi ostan koko ajan uusia vaatteita, vaikka vaatekaappini tanko on jo kääntynyt mutkalle liiasta painosta? Pahimmillaan osassa roikkuu vielä hintalappu kiinni. Entä mihin tarvitsen kymmeniä käsilaukkuja ja 18 huulipunaa?
Välillä minua vaivaa tunne, että elämässäni on materian lisäksi muutenkin kaikkea liikaa. Koko ajan eteen tulee uusia asioita, ärsykkeitä ja impulsseja, joihin pitäisi reagoida. Puhelimen näyttö räpsyy jatkuvasti uusista sähköposteista ja viestiäänet pimputtavat saapuneista viesteistä.
Tuntuu kuin elämästä olisi tullut Facebookin feedi, joka syöttää tasaisena virtana eteesi uutta materiaalia. Jos et tsekkaa tilannetta säännöllisesti, et ole ajan tasalla ja jäät ulkopuoliseksi.
Päässä tuntuu välillä tältä. 
Omaa tilannettani on selvästi hämmentänyt myös tämä kahden maan väliä kelkkominen. On ollut haastavampaa kuin kuvittelin hypätä hetkeksi maasta toiseen, tunnelmasta toiseen, lomasta työhön, joutilaisuudesta kiireeseen ja pitää päänsä ja toimintakykynsä täysillä mukana. Ja hetken päästä moodi on käännettävä taasen toisin päin.
Yritän parhaan kykyni mukaan saada asiat järjestykseen, työt aikatauluun, rimpuilla asioiden ja tapahtumien keskellä saadakseni kaiken tasapainoon ja elämääni järjestystä. Ja siinä vaiheessa, kun kuvittelen olevani tilanteen herra, taas tulee uusia muuttujia, jotka sotkevat suunnitelmia. Ja siinä välissä lentelen väliä Helsinki-Malaga-Helsinki.
Huomaan, että olen alkanut unohtelemaan asioita ja keskittymiskykyni meinaa helposti herpaantua. Käykö pääkopalleni samoin kuin vanhalle tietokoneelleni: file is full and may be damaged? Pääni on selvästi alttiina liialliselle kuormitukselle. Mielen pitäisi saada välillä levätä.
Ja sitten tämän kaiken muun lisäksi painoakin on kertynyt ihan liikaa. Ähkyn sitä pystyy näköjään omista kiloistaankin saamaan.
Kuvat: pixabay.com
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
14 comments
Täällä toinen”ähkyilijä”, joka käy pikkuisessa kyläkaupassa juuri siitä syystä, että valinnanvaraa ei ole niin paljon👍😊 Taitaa tämäkin olla ”sukuvika”!
Pienissä kaupoissa asioiminen helpottaa elämää 🙂 Ja sitä paitsi säästää aikaa. Mua ärsyttää suurissa kaupoissa myös se, että tavaroita saa etsiä niin kauan, jos sittenkään löytää.
”Käyn Suomessa harvoin ruokakaupassa. Minua on siunattu miehellä, joka hoitaa meidän taloudessa pääosin ruokaostokset ja myös ruuanlaiton”.
Sama juttu mulla!
”Ja sitten tämän kaiken muun lisäksi painoakin on kertynyt ihan liikaa. Ähkyn sitä pystyy näköjään omista kiloistaankin saamaan”.
Samoin!
Vaateita en osta, ennenkuin olen laihtunut. Vaatekaapissani roikkuu pari kallista mekkoa ja yksi tosi kallis ja hieno bleiseri. Ne odottavat ihmettä. Jos laihtuisin kymmenen kiloa, ko. vaatteet mahtuisivat päälleni. Mulla on lisäksi esimerkiksi 28 vuotta sitten ostetut Levikset, joita en ole koskaan pitänyt. (eivät mahdu).
Huulipunaa en ole oppinut koskaan käyttämään.
Onko sinusta kuitenkin mukava olla joskus yksin?
Heh. Mukava kuulla, että tämä meidän talous ei ole ihan outo 🙂 Yhdessä asiassa olen viisastunut iän myötä. Enää en sorru alennusmyynneissä ostamaan liian pieniä vaatteita ja uskomaan, että kunhan mä vähän laihdun, niin sitten ne sopii. Mutta toisaalta, sullahan on nyt hyvät kannustimet 🙂 Mitä tulee yksin olemiseen, viihdyn väliin omassa seurassani ihan hyvin. Mutta rajansa kaikella. Pidemmän päälle se on tylsää, sillä sen verran sosiaalinen olen, että kaipaan muitakin ihmisiä ympärilleni.
Nyt tuli paha, pakko kertoa sulle:
Mieheni tuli äsken kaupasta ja laittaa keittiössä ruokaa. Poikani lapsineen tulee ennen yhtätoista meille syömään. (poikani on menossa nuorimmaisensa kanssa potkimaan jalkapalloa halliin 12-13).
Kerroin sinun postauksestasi.
Hän sanoi (suuttuneena?): ”Kyllä kirjoittaa kerkiää ja laiskotella ja lonkkaa vetää, mutta ei… jne”.
Kenties olen huono vaimo! Mutta ei se haittaa!
Ei me olla huonoja vaimoja. Vain vähän erilaisia 🙂 Meillä jokaisella on ne jutut, missä on hyvä. Minulla se ei vaan satu olemaan ruuanlaitto.
Mä olen haikaillut myös vaatimattomampia aikoja ruokakaupoissa. Suorastaan ahdistun, kun pitää osata valita esim kymmenistä jogurttipurkeista. Hämmennyn ja otan sitä samaa kuin aina ennenkin.
Entisessä Neuvostoliitossa oli hyvä meininki; vain paria tavaraa valittavana ja niistä pitää päättää kumpaa ottaa.
Joskus sitä ihan pelkää lähteä kauppaan. Ilman ostoslistaa en lähde ollenkaan ja viimeiseen saakka yritän puristaa ruokani kotona jo olevista tarvikkeista.
Olin pari viikkoa sitten Kanarialla Puerto Ricossa ja ahdistuin kaupassa sielläkin. Tuotteet ovat vielä aivan oudot, mutta valinnanvaraa riittää. Ei jaksa tutkia niitä, vaikka aiemmin tykkäsin käydä ulkomailla nimenomaan ruokakaupoissa tutkailemassa hyllyjä.
Mulla myös pätkii muisti eikä keskittymiskykyä tahdo löytyä. Viipotan paikasta ja asiasta toiseen ja kun sen huomaan, hävettää.
Kännykässä on nykyisin klo 22-8 mykkyys päällä. Yritän kaikin voimin muutenkin pysytellä pinnan yläpuolella, etten uppoaisi info-uutistulvaan.
Joinakin aamuina kuuntelen Zen-tyyppistä musaa Youtuben kautta, jolloin saan itseni hieman paremmin kasaan.
Näiden lisäksi: ihmiset ovat käyneet arvaamattomiksi, häijyiksi – siis aivan vieraatkin. Tuntuu kuin kaikki kiire ja paine kostettaisiin ihan mihin vain sumeilematta.
Kaikkia meitä vaivaa sama tauti, mutta miten sen voisi parantaa?
Jogurttipurkit on yksi hyvä esimerkki. Niitä on kanssa aivan mahdottomasti. Ja siinäs sen näkee. Kun ei osaa enää päättää, valitsee sen tutun ja turvallisen. Tosin ihan tuohon neukkulinjaan en kaipaa, mutta rajansa kaikella. Pitäisi varmaan minunkin oppia mykistämään noi kännykät. Pahimmillaan kaksi kännykkää ja kaksi läppäriä vaatii huomiota. Hyvä vinkki muuuten toi aamunaloitus zen-meiningillä. Pitäisi ottaa arkeen paljon enemmän ihan tietoisia rauhoittumishetkiä.
Kokeilepa soft-joogaa Fugessa! Olo rauhoittuu kummasti 😊
Jooga ylipäätään voisi olla mun juttu. Uskon, että rauhoittaisi tätä kierroksilla käyvää päätä 🙂
No joo, täällä sen ähkyn saa kyllä varsinkin ruokakaupoissa. en tiedä mikä mahtaa olla hävikin määrä? Onneksi jotain on kait keksitty, mihin vanhenemassa olevan ruoan voi jakaa. Kaikenhan me kuluttajat tosin maksamme, senkin mitä emme ehdi syödä tai kuluttaa. Joskus ulkomailla pienehkössä kaupassa olen tyytyväinen, kun valinnanvara on suppea, kaikki käy kätevästi ja nopeaan, varsinkin maitohyllyllä.
Samaa hävikkiasiaa mietin myös tuolla tavarapaljouden keskellä. Voisin kuvitella, että isolla marketilla on melkoinen määrä tuotteita, jotka jäävät päivittäin vanhaksi. Toivon tosiaan, että ne päätyvät tarvitseville eivätkä biojätteeseen.
Anteeksi, mutta mielestäni jos sulla on rahaa millä ostaa se kylpyammeen kokoinen kärry täyteen tavaraa ja tarvikkeita, olet onnekas. 🙂 Tai yleensäkin rahaa kunnon ruokaan. Mikset käy pienemmissä kaupoissa jos liika valikoima alkaa ahdistaa? Voisit samalla tukea jotain kauppiasta ison ketjun sijaan 🙂
Enpä minä noita jättikokoisia kärryjä mihinkään edes tarvitse. Hyvin pienellä tulen yksin toimeen. Tulipahan myös todettua, ettei minun ole mitään järkeä käydä markettien leveitä käytäviä ja tavarametrejä mittaamassa. Olet niin oikeassa siinä, että käyttämällä pienempiä kauppiasvetoisia myymälöitä, tuemme myös yksityisyrittäjää suurten rahaa tahkoavien osuuskauppojen sijaan. Hyvä pointti, kiitos.