Yöpyminen hotellissa, saaristoristeily, verovapaita ostoksia, kulinarismia laivalla ja Ahvenanmaalla. Ulkomaanmatkoja kaipaavalle tämä oli mannaa.
Kaupallinen yhteistyö: Silja Line ja Visit Åland
”Tallink Silja ja Visit Åland haluavat kutsua sinut mukaan pressimatkalle syksyiselle Ahvenanmaalle.” Yes, minä tulen! Mahtavaa, tiedossa olisi pitkästä aikaa MATKA! Juuri sitä vaihtelua, mitä kaipasin tässä kohtaa koronan kaventamaan elämään.
Pieni huoli tosin käväisi taka-alalla, kun seurasin ennen matkaa koronatartuntojen nousevia lukemia. Väkisinkin tulin miettineeksi, oliko sittenkään turvallista lähteä. Vaikka matkahimo on kova, haluan kuitenkin toimia vastuullisesti. Oman terveyden ja turvallisuuden lisäksi tulee kantaa huolta myös muiden terveydestä. Punnitsin asioita monelta kannalta. Minusta Ahvenanmaalle oli turvallista lähteä.
Tallink Siljan koronatoimenpiteistä voit lukea täältä. Ainakin minulle tuli laivalla sellainen tunne, että olemme huolehtivissa käsissä.
Matkaan hotelliyöpymisellä Turusta
Pientä säätöä vaadittiin, kun Etelä-Savosta piti päästä aamuvarhaisella lähtevälle laivalle Turkuun. Päätin lähteä jo edellisenä iltana ja yöpyä Turussa. Tällöin ei tarvitsi ajaa pitkää matkaa yötä vasten ja sitä paitsi VR:llä oli loistavia tarjoushintoja. Muistin myös Turun ihastuttavan näköisen hotellin, josta Sopusointuja -blogin Maarit kirjoitti.
Siispä junalla Turkuun ja yö Turun Seurahuoneella. Voin kyllä täysin suositella tätä ihastuttavaa ja viimeisen päälle rempattua Solo Sokos hotellia. Majapaikka oli kotoinen ja lämminhenkinen, kuin pieni boutique-hotelli konsanaan. Kaukana ketjuhotellin standarditunnelmasta.
M/s Galaxylla Maarianhaminaan
Aamiaisen jälkeen taksilla terminaaliin ja liittyminen muun matkaseurueen joukkoon. Eipä ollut ruuhkaa terminaalissa eikä Silja Linen m/s Galaxy laivalla. Menomatkalla matkustajia oli vain noin sata, joten turvaväleistä ei ollut huolta. Ennemminkin tuntui siltä kuin meillä olisi ollut oma yksityisristeily. Samalla kertaa myös surullista, kun miettii kuinka paljon henkilökuntaa ja palveluita yhdelle laivamatkalle tarvitaan.
Matkustajien vähyys laivalla vaikutti kauppojen ja ravintoloiden rajoitettuihin aukioloaikoihin. Kannattaa tarkistaa, mihin aikaan mikäkin paikka laivalla on auki.
Jos tästä koronasta jotain hyvää pitäisi löytää, niin ehkä jonkinlaisena positiivisena asiana voi pitää sitä, että pienetkin matkat tuntuvat nyt suurilta. Jo pelkkä laivalla olo ja merimaisemien ihaileminen tuntui niin vietävän hyvälle. Taxfree myymälässä hajuvesien tuoksuttelu tai viinihyllyjen tutkailu oli kuin balsamia matkoista haaveilevalle mielelleni.
Haa, tuntui hyvältä olla laivalla ja vielä ihan turvallisesti.
Herkullinen lounas Happy Lobsterissa
Menomatkalla söimme lounaan laivan Happy Lobster -ravintolassa, joka on pienehkö, viihtyisä ravintola rauhalliseen ruokailuun. Ravintolan kala- ja äyriäispainotteinen menu oli niin täysin omaan makuuni. Vielä kun herkullista kokonaisuutta täydensi laivan Ayala samppanja, olisiko matka voinut yhtään paremmin alkaa?
Tuli valtavan hyvä mieli siitä, että saatoin olla taas reissussa. Minkä sitä kroonista matkakaipuuta poteva mielelleen voi. Matkustamisen tarve ei ole kadonnut minnekään, oli sitten korona tai ei.
Matka Turusta Maarianhaminaan kesti viisi ja puoli tuntia. Oma hytti matkan aikana tuntui lähes luksukselta. Oli kiva heittäytyä hetkeksi vuoteelle lepäilemään ennen Ahvenanmaan ohjelmaa.
Seuraavan päivän paluumatkalla söimme m/s Baltic Princessin buffet-ravintolassa ja täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti sen hyvästä tasosta. Ihania salaatteja, erinomaiset kalat ja wau, mikä jälkkäritarjonta. Pelkäsin nimittäin, että matkustajavajeen takia tarjolla olisi jonkinlainen buffan riisuttu versio. Oli nautinnollista syödä kiireettä pitkään ja hartaasti.
Pelkästään risteillen tai omalla autolla Ahvenanmaalle
Silja Linen Ahvenanmaan risteilyvaihtoehdot löydät täältä. Aamulaivalla pääsee Turusta Maarianhaminaan tai iltalaivalla Långnäsiin. Mikäli haluat vain risteillä, voit tehdä 11 tunnin risteilyn vaihtamalla Maarianhaminan terminaalissa m/s Galaxylta sisaralukseen m/s Baltic Princessiin. Kaikki Silja Linen tämän hetkiset karanteenivapaat risteilyt löydät täältä.
Minusta mielenkiintoinen Siljan uusi risteilyvaihtoehto on juuri myyntiin tullut Ahvenanmaan joulumarkkinaristeily 4. – 6.12.2020. Mikäli käy niin ikävästi, että tänä vuonna Tallinnan joulumarkkinat voi unohtaa, voisin hyvinkin lähteä fiilistelemään Maarianhaminaan.
Tämän matkakokemuksen perusteella menisin Ahvenanmaalle seuraavan kerran ehdottomasti omalla autolla. Saarella välimatkat ovat lyhyitä ja jo muutamassa tunnissa ehtii moneen paikkaan.
Omalla autolla matkustamisen hyvä puoli on sekin, että kotiin saisi tuotua kätevästi paikallisia herkkuja ja juomia niin saarelta kuin laivalta. On tuo joulukin pian tulossa, joten sitä silmällä pitäen hankintamatka olisi paikallaan.
Oli yllätys, miten hyviä ja laadukkaita tuotteita Ahvenanmaalla valmistetaan ja millaisia kivoja käyntipaikkoja pieniin kyliin kätkeytyy. Niistä tarinaa piakkoin.
Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista
24 comments
Voi, ihanalta näyttää. Pienikin irtiotto kotinurkista tekee hyvää. Minäkin karkasin elokuussa risteilylle Riikaan ja se tuntui suurelta juhlalta. Jos ei tässä aikoihin päästä mihinkään, niinkuin siltä näyttää, on Ahvenanmaa kyllä ihan varteenotettava kohde. Meri on niin hieno elementti. Pelkkä tulossa oleva Turun reissu samaan hotelliin, eli Seurahuoneelle adventin aikaan, aiheuttaa jo pientä matkakuumetta.
Niin harmillista, kun noi Riikan risteilyt jouduttiin peruuttamaan. En ennättänyt sitä iloa kokemaan. Vaan mukavaanhan tuolla Ahvenanmaallakin oli käydä. Itse asiassa mulle jo toinen reissu lähiajan sisällä. Kesällä käytiin miehen kanssa ja vietettiin päivä Maarianhaminassa. Turun Seurahuone oli kyllä ihastuttava hotelli. Aina on kiva, kun on jotain mitä odottaa, kuten vaikka pientäkin matkaa 🙂
Pitääkin pitää mielessä tuo Seurahuone Turussa. Kuulostaa varsin kivalta hotellilta. Sen jälkeen kun muutin pois Turusta olen varsinkin työn vuoksi käynyt siellä useasti ja yöpynyt useissa eri hotelleissa, mutta tuolla en vielä ole koskaan yöpynyt.
Happy Lobsterin lounas näyttää maukkaalta. Taidanpa lähipäivinä käydä ostamassa siian mätiä! 😛
Seurahuone uudistettiin vuosi sitten aivan totaalisesti. Onnistunut lopputulos mun mielestä. Rakastan itse myös mätiä ja sitä on aina silloin tällöin pakko saada. Blinit ja mäti oiskin nyt paikallaan 🙂
Hyvä vinkki nuo joulumarkkinat 🙂 Tuosta Seurahuoneesta on ollut viime aikoina paljon suosituksia ja jos Turkuun tulisi lähdettyä niin mielellään kyllä siellä yöpyisi!
Tuntuu, että elämänilot koko ajan koronan takia vain supistuu. Munkin mielestä olis kiva lähteä joulumarkkinoille vähän nostattamaan tunnelmaa.
Oi joulumarkkinat! En ole koskaan tullut ajatelleeksi niitä, olipa mainio vinkki. Ja hyvä vaihtoehto Tallinnalle, jossa on tullut käytyä usein myös joulun tienoolla. 🙂 Happy Lobster meni kyllä ehdottomasti testattavien ravintoloiden listalla, kiitos!
Nyt tarvitaan fiiliksenkohottajia, kuten joulumarkkinoita. Hyvä ruoka auttaa myös 🙂
Ahvenanmaa on kyllä melkein ulkomailla tai ainakin ulkomaanreissun tuntua 🙂
Samaa mieltä. Toimii erinomaisena korvikkeena ulkomaannälkään 🙂
Ahvenanmaa on itsellänikin ollut suunnitelmissa monen muun tavoin. Kesän viikon lomalla päädyimme kuitenkin Lappiin, joten kiva kuulla, että joulumarkkinaristeilyäkin löytyy. Oma auto mukaan ja pari yötä Maarianhaminassa. Ja kun suomen kielellä ei pärjää joka paikassa, niin ollaanhan melkein kuin ulkomailla.
Pitäisiköhän varailla jo matkoja……
Mulla taas jäi tänä kesänä Lappi väliin, vaikka siellä normisti tulee vähintään kerran kesässä käytyä. Jätin kaikki lomat loppuvuoteen, kun piti lähteä etelän lämpöön. No, jospa sitten lähtis vaikka Lappiin tai omalla autolla Ahvenanmaalle 🙂
Ahvenanmaa on omallakin reissulistallani, olen käynyt siellä viimeksi kolmekymmentä vuotta sitten. : ) Ja Ahvenanmaa kyllä tosiaan tuntuu ulkomaanmatkalta, niinkuin tässä on todettu jo.
Mulla oli sama tilanne. Kolmekymmentä vuotta kutakuinkin väliä Ahvenanmaan käynneillä. Jotain hyvää koronastakin sentään: tulee kotimaa paremmin tutuksi 🙂
Mä jumppasin tätä omaan kalenteriini piiiiitkään, mutta ei se sitten onnistunut. Olisi tullut tarpeeseen, sillä olen Ahvenanmaalla käynyt viimeksi ennen lasteni syntymää, eli joskus vuonna 2001
Harmi, kun et saanut järjestettyä tulemistasi. Kiva reissu. Ahvenanmaa näyttäytyi sympaattisena, jos sitten myös herkullisena.
Minunkin oli tänä kesänä viimein tarkoitus lähteä Ahvenanmaalle monen vuoden tauon jälkeen, mutta taas se jotenkin jäi. Turun saaristoon asti sentään ehdin, joten ehkä ensi kesänä suuntana on vihdoin ihan Ahvenanmaakin! Tosin eipä varmasti olisi huono ajatus tuo mainitsemasi joulumarkkinaristeilykään…
Ei huono matkakohde tuo Turun saaristokaan 🙂 Minun ja sinun kaltaisia on varmasti paljon, joille Ahvenanmaa on jäänyt vuosiksi unholaan. Kiitos koronan, tänä vuonna on tullut käytyä siellä jo kahdesti.
Huoh, tuolla piti meidänkin olla…vaan istuimme koronakaranteenissa kotona! Tasan ei käy onnen lahjat. Ruokakateus hieman heräsi (tuo nieriä!) mutta oli ihana matkustaa mukana näinkin 🙂
No voi harmi. Tämä hemmetin korona pilaa niin monta juttua. Toivottavasti matka onnistuu vaikka myöhemmin. Toi nieriä oli muuten hyvää 🙂
Ei muuten huonompi idea olla Turussa yksi yö ennen kuin hyppää laivaan. Tästä voisi ottaa joskus vinkin itselle talteen. Haluaisin niin kovasti Ahvenanmaalle uudestaan, kyseisen matka vaan nostatti Ahvenanmaan matkakuumetta lisää. 😀
Ainakin näin aamu-uniselle hyvä valinta, jos aamulaivalle mielii 🙂 Mulle kävi vähän samalla lailla Ahvenanmaan kanssa. Nälkä kasvoi nähdä (ja maistaa) lisää.
Mä olen reissannut muutamia kertoja Ahvenanmaalla omalla autolla. Luulin jo oppineeni ajamaan isoon laivaan sisään autolla kunnes raavin apumiehen puolen peilin laivan parkkihallin seinään…Mutta kyllä Oolanti on kiva paikka, ruoka erinomaista mielettömät maisemat ja autolla pääsee mihin vaan. Nähtävyyksiäkin piisaa.
En ole itse koskaan ajanut autoa laivaan, mutta voin kuvitella, että kyseinen tilanne voisi hyvin sattua itsellenikin. Onneksi pienillä pintaraapaisuilla selvisit. Lyhyeenkin lomaseen Ahvenenmaa on sopiva. Minnekään ei ole pitkä matka ja kaikkea kivaa nähtävää sopivin väliajoin.